Kantasolurekisteriin tarvitaan erityisesti perusterveitä nuoria miehiä: "Suomen väestössä geneettisiä erityispiirteitä"

Tällaista on kantasoluhoito 10:30
Mitä kantasoluhoito oikeastaan on? Video vastaa.

Tänään vietetään Maailman kantasoluluovuttajien päivää. Tällä hetkellä Kantasolurekisteriin tarvitaan kipeästi erityisesti nuoria miehiä, kertoo SPR Veripalvelu.

Vuosittain 20–40 suomalaista luovuttaa kantasoluja tuntemattomalle potilaalle.

Kaksi kolmesta rekisterin jäsenistä on naisia. Vaikka Suomen rekisterin jäsenet ovat myös osa kansainvälistä rekisteriä, oman rekisterin kasvu on tarpeen.

–  Suomen väestöstä löytyy muun muassa asutushistoriamme vuoksi geneettisiä erityispiirteitä, joita muualla ei esiinny, Kantasolurekisterin ylilääkäri Matti Korhonen sanoo tiedotteessa.

Sopivaa luovuttajaa ei löydetä kaikille

Kantasolujen kudostyyppejä on laaja kirjo, joten sopivaa luovuttajaa ei edelleenkään löydetä kaikille.

Kantasolurekisteriin voi liittyä 18–35-vuotias perusterve ihminen. Uusia jäseniä tarvitaan jatkuvasti.

Yli 55 000 suomalaista on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi luovuttamaan kantasolujaan niitä tarvitsevalle.

Eniten kantasolusiirroilla hoidetaan leukemiapotilaita.

Lue myös:

    Uusimmat