Kansalaisaloite avioliittolaista keräsi eduskuntakäsittelyyn tarvittavat nimet

Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta pääsee eduskunnan käsittelyyn. Tänään avattu kampanja on kerännyt noin iltaseitsemään mennessä lähes 80 000 allekirjoitusta. Eduskunta ottaa käsittelyynsä kansalaisaloitteet, jotka saavat vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Nimien keräys aloitettiin keskiyöllä. Tahdon2013-kampanjan tavoitteena oli saada 50 000 nimeä kokoon viikossa. Kannatusilmoituksien kerääminen jatkuu kuitenkin edelleen.

Tasa-arvoisella avioliittolailla halutaan taata jokaiselle oikeus mennä avioliittoon riippumatta puolison sukupuolesta.

– Avioliittolain muutos pitää ehdottomasti saada päätettäväksi eduskunnan suureen saliin. Tällaisen tahdonilmauksen jälkeen ei tule kyseeseen, että asia vain haudattaisiin tai lakaistaisiin maton alle, linjaa kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö.

Männistö veti eduskunnassa hanketta lakialoitteesta, joka sallisi avioliiton myös nais- ja miespareille. Eduskunnan lakivaliokunta päätti helmikuun lopulla olla ottamatta niin sanottua homoliittolakia käsiteltäväkseen. Nyt varmistui, että asia palaa eduskuntaan kansalaisaloitteen kautta.

– Demokratian uusi, perustuslaillinen muoto osoitti voimansa yhdessä päivässä, Männistö arvioi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat