Kansainvälinen asekauppa kukoistaa

Kansainvälinen asekauppa jatkoi kasvuaan viime vuonna. Selvästi eniten aseita myi kehitysmaihin Yhdysvallat, seuraavaksi myyntitilastoissa tulevat Venäjä ja Ranska.

Yhdysvaltain hallituksen tuottaman tuoreen selvityksen mukaan Aasian, Etelä-Amerikan ja Afrikan kehitysmaat ostivat viime vuonna aseita yhteensä yli 25 miljardin dollarin eli noin 162 miljardin markan edestä. Tämä on liki kaksi kolmannesta kaikista kansainvälisistä aseostoista. Luku on korkeimmillaan sitten vuoden 1994.

Miltei puolet kehitysmaiden ostamista aseista oli peräisin Yhdysvalloista: kauppaa käytiin 12,6 miljardin dollarin eli noin kymmenen miljardin markan edestä. Eniten uusia asetilauksia tekivät viime vuonna Yhdistyneet Arabiemiraatit, Intia ja Etelä-Korea.

Kaikkiaan asekauppaa käytiin maailmassa liki 37 miljardin dollarin eli noin 240 miljardin markan edestä. Asekauppa jatkoi kasvuaan jo kolmatta vuotta.

Uusien toimitussopimusten lisäksi Yhdysvaltain teettämässä raportissa tarkastellaan myös aiemmin tehtyjen sopimusten mukaisesti tilaajille toimitettuja asemääriä. Kärkitilaa tässäkin tilastossa pitää Yhdysvallat, joka toimitti aseita kehitysmaihin viime vuonna 8,7 miljardin dollarin eli noin 57 miljardin markan edestä. Seuraavaksi suurimpia asetoimittajia olivat Britannia ja Venäjä. Vanhojen sopimusten mukaan aseita toimitettiin eniten Saudi Arabiaan, Kiinaan ja Egyptiin.

Raportissa on keskitytty tarkastelemaan erityisesti suuria asekauppoja kuten taisteluhävittäjien, sota-alusten, tankkien ja ohjusten ostoja. Tutkimusraportissa huomautetaan myös, että rahavaikeuksiin joutunut Venäjä on aikeissa käydä jatkossa asekauppaa Irakin kanssa, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1995.

Raportin mukaan myös Kiina on huomattava aseiden ostaja ja myyjä. Kiina ostaa aseita eniten Venäjältä ja myy niitä eniten Pakistaniin. Kiinan odotetaan siirtävän tulevaisuudessa osan pitkän matkan ohjusten tuotannostaan Pakistaniin, Iraniin ja Pohjois-Koreaan.

(MTV3-STT-AP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat