Kansa uhoaa: Jättimielenosoitus Kairossa tänään

Egyptin presidentti Hosni Mubarakin puheesta vihastuneet mielenosoittajat uhkaavat järjestää suurmielenosoituksen tänään Kairossa. Eilisiltana Tahrir-aukiolle kerääntyneet ihmiset vannoivat sen olevan "mahtavin protesti" tähän saakka.

Uutistoimisto AFP:n mukaan arviolta 200 000 ihmistä oli kokoontunut kuuntelemaan presidentti Mubarakin televisiopuhetta, jossa tämän odotettiin ilmoittavan erostaan. Vastoin odotuksia hän ei suostunutkaan jättämään virkaansa, vaan kertoi siirtävänsä osan vallasta varapresidentti Omar Suleimanille.

Tämä raivostutti aukiolle kerääntyneen väkijoukon, joka huusi puheen jälkeen "Alas, alas Hosni Mubarak!" ja "Lähde, lähde!". Ihmiset myös heiluttivat kenkiään ilmassa, mikä tunnetaan arabimaailmassa halveksunnan merkkinä.

- Me emme aio lähteä ennen kuin hän (Mubarak) lähtee, julisti 32-vuotias Ayman Shawky Tahrir-aukiolla eilen.

- En usko, että kyse on tyhmyydestä vaan ylimielisyydestä. Hän menetti viimeisen mahdollisuutensa lähteä kunnialla pois.

Tämän päivän mielenosoitusta on etukäteen nimitetty "raivon päiväksi" sekä "marttyyrien päiväksi". Sillä aiotaan kunnioittaa myös niitä yli 300 uhria, jotka ovat kuolleet väkivaltaisiksi yltyneissä levottomuuksissa. Mielenosoitukset alkoivat 25. tammikuuta.

- Egyptin armeija on huolissaan, että perjantaina ihmiset valtaavat valtion rakennuksen ja armeijalla ei ole lupaa iskeä mielenosoittajia vastaan. Armeija painostaakin nyt Mubarakia ratkaisemaan tilanne, kertoi mielenosoittaja Mohamed Anees.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat