Kännykkä pois ja turvavyö kiinni – poliisi suorittaa tehovalvontaa tällä viikolla

Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti kännykän käyttöä ja muita tarkkaamattomuutta aiheuttavia tekijöitä liikenteessä.

Euroopan komissio on poliisin mukaan arvioinut, että tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa liikenneonnettomuuksista.

– Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää kännykkää siten, että pitää sitä kädessään. Ajon aikana tarkoittaa myös sitä, kun ollaan ajoradalla valoissa odottamassa valojen vaihtumista, ei siis ainoastaan liikkeellä oloa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio sanoo tiedotteessa.

Kallion mukaan tarkkaamattomuus liikenteessä tyypillisesti johtuu puhelimen näpräämisestä tai siihen puhumisesta ajon aikana.

Turvavyö olisi pelastanut joka kolmannen

Poliisi valvoo myös turvavyön käyttöä. Kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa noin joka kolmas olisi pelastunut turvavyötä käyttämällä, arvioivat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat.

– Liikenneturvallisuuden kannalta on myönteistä, että turvavyön käyttö on viime vuosina lisääntynyt. Valitettavasti etenkin henkilöautojen takapenkeillä sekä pakettiautoissa ja kuorma-autoissa jää turvavyö kuitenkin edelleenkin kiinnittämättä liian usein. Poliisin keinot lisätä turvavyön käyttöä ovat valvonta ja valistus, Kallio sanoo.

Liikennevalvonnan yhteydessä poliisi tekee myös ulkomaalaisvalvontaa. 

Lue myös:

    Uusimmat