Kuopiolaisjoukkue pyrkii paikkaamaan Pohjois-Amerikkaan palanneen Craig Smithin jättämän aukon omilla pelaajilla.
KalPa tiedotti eilen NHL-hyökkääjä Smithin jättävän SM-liigan pelaajan pyynnöstä. Taustalla ovat henkilökohtaiset syyt. Keskushyökkääjä nousi kahdeksan ottelun aikana joukkueen selväksi ykkössentteriksi.
Kilpiseura ei kuitenkaan aio lähteä pelaajakaupoille ainakaan tässä vaiheessa.
- Kuparisen Matin lähdön jälkeen olemme käyneet keskusteluita Jukka Voutilaisen kanssa sentterinä pelaamisesta. Hän on ollut polvivamman vuoksi sivussa ja saanut miettiä asiaa itsekseen rauhassa, KalPan päävalmentaja Jari Laukkanen kertoo MTV3.fille.
- Smithin lähdön selvittyä juttelimme "Voden" kanssa ja hän on tullut omissa pähkäilyissään lopputulokseen, että pelaa meillä sentterinä. Paikkaaja löytyy siis omasta takaa, Laukkanen iloitsee.
Täksi kaudeksi SM-liigaan palannut Voutilainen loukkaantui kauden neljännessä ottelussa ja on ollut sivussa siitä lähtien. 32-vuotias laitahyökkääjä on pelannut keskellä aiemminkin.
- Jasse Ikonen pelaa tällä viikolla ykkössentterinä. Voutilainen on ollut jäällä viikon verran ja aloittaa normaalin harjoittelun ensi viikolla, jos ei satu mitään ihmeellistä. Pelihommiin miehen pitäisi palata heti maaottelutauon jälkeen, Laukkanen selvittää.
Uusimmat
-
14:55
Helsingin "erittäin vakava" tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
14:48
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui Iisalmessa asuinalueella
-
14:39
Niko Saarinen otti Suurmestarin haasteen vastaan – katso hulvaton suoritus
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:50
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin marmorinen oliivinlehti
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
Lataa lisää