Kaleva: Peltoselta pahoittelusoitto Plihalille

Ville Peltonen ja Tomas Plihal
Ville Peltonen torppasi Tomas Plihalin lauantaina.Lehtikuva
Julkaistu 15.10.2012 13:01(Päivitetty 15.10.2012 13:06)

Jääkiekkoilija Tomas Plihal sai pahoittelusoiton HIFK-kapteeni Ville Peltoselta sunnuntaina, kertoo Kaleva-lehti verkkosivuillaan.

Peltonen taklasi lauantaina Kärppä-hyökkääjää rumannäköisesti ja kiekottomana pelannut tshekki sai aivotärähdyksen. Plihal kertoi Kalevalle tänään, että hänellä särkee yhä päätä ja niska sekä selkä ovat arkoja. Plihal sanoi osanneensa odottaa soittoa, ja hän arvosti Peltosen tapaa hoitaa asia.

– Peltonen sanoi, ettei hän halunnut vahingoittaa minua. Hän oli tapahtuneesta pahoillaan ja pyysi anteeksi. Hyväksyin anteeksipyynnön, Plihal sanoi Kalevalle, kun hän oli seuraamassa Kärppien harjoituksia katsomossa.

Plihal ei ole varma, koska voi palata kaukaloon, mutta hän toivoo, että se onnistuisi jo parin päivän päästä. Hän kuitenkin sanoo, että "tässä voi mennä yksi tai kaksi viikkoa tai pitempään". Huomisessa KalPa-ottelussa hän ei pelaa.

Plihal ei kommentoinut sitä, miten pitkää rangaistusta hän toivoo Peltoselle, joka on kurinpitäjän käsittelyssä. Hän kuitenkin muistutti, että Kärppien Ivan Huml sai kolmen ottelun pelikiellon taklauksesta, jossa vastapuoli ei loukkaantunut.

Kalevan uutinen

Peltonen IS:lle: Teko ei tahallinen

Tuoreimmat aiheesta

HIFK