Kaksivuotias sai uhmakohtauksen lennolla – lentoyhtiö kieltäytyi ottamasta perhettä paluumatkalle

Lapsiperheelle ilmoitettiin lentokentällä, ettei heitä enää otettaisi kyytiin. Henkilökunnan mukaan ongelma ei ollut lapsessa, vaan äidin käytöksessä.

Kaksosten äiti Laura Kimber väittää lentoyhtiön jättäneen hänen perheensä kyydistä, koska Kimberin lapsi raivosi. Australialainen Kimber kertoo Daily Mail -lehdelle, että hänen kaksivuotiaansa sai raivokohtauksen lennolla Hamilton Islandille, ja tämän vuoksi Jetstar-yhtiö ei halunnut päästää perhettä paluulennolle.

– Kun matkustajia valmisteltiin laskeutumiseen, Matteo, toinen kaksosistamme, oli hyvin yliväsynyt – hänen päiväuniaikansa oli mennyt. Hän oli ärtynyt ja sai uhmakohtauksen, Kimber selittää.

Lapsi heittäytyi tuolista ja putosi lattialle. Kimber yritti rauhoittaa lasta, muttei onnistunut.

– Hyvin töykeä lentoemäntä tuli luokseni ja sanoi tiukasti ”sinun täytyy todellakin saada hänet pois lattialta, tai koneen täytyy tehdä ylimääräinen kierros teidän vuoksenne”. Jouduin sanojen vuoksi kuin shokkiin, sanoin hänelle, että yritän. Hän toi pidennyskappaleen turvavyöhön, jotta sain pojan syliini – asiaa hoiti kolme ihmistä, Kimber kuvaa.

Lentokentällä perheelle yllättäen ilmoitettiin, ettei heitä enää otettaisi kyytiin.

– Joku koneesta lähestyi meitä ja sanoi, että meistä oli valitettu joko kapteenille tai kapteenin toimesta, ja lapsen käytöstä koneessa oli mahdoton hyväksyä.

Perhe huomautti, että kyse on 2-vuotiaasta lapsesta. Työntekijän mukaan hän vain välitti viestin, ja perheen tulisi varautua siihen, että he eivät pääse paluulennolle.  Näin myös tapahtui.

Henkilökunnan mukaan ongelma ei ollut lapsessa

Kimber ei onnistunut tekemään paluumatkansa lähtöselvitystä netissä, mutta asiakaspalvelun mukaan kaikki oli kunnossa. Kentällä perhettä ei kuitenkaan päästetty koneeseen.

– Olimme shokissa ja järkyttyneitä, kyselimme ”miten voitte tehdä näin, kyseessä on kaksivuotias, onko tämä edes sallittua?”, Kimber kuvaa.

Henkilökunnan mukaan ongelma ei ollut lapsessa vaan Kimberin omassa käytöksessä.

Perheelle tarjottiin rahojen palauttamista, ja he saivat 24 tunnin lentokiellon. Perhe valitsi toisen lennon sijaan rahojen hyvityksen, mutta Kimberin mukaan niitä ei ole vielä kuulunut.

– Minulle sanottiin, etten käsitellyt hänen (lapsen) käytöstään oikein. En tiedä, mitä muuta olisin voinut tehdä huutavan, 15-kiloisen, raivokohtauksen vallassa olleen lapsen kanssa, Kimber toteaa.

Lentoyhtiö kielsi syytökset. Se kertoi Daily Mail Australia -lehdelle, että on vastannut Kimberin valitukseen ja palauttanut rahat. Yhtiön mukaan sen lennoilla vierailee usein lapsia. Tässä tapauksessa ongelmiin johti yhtiön mukaan äidin häiritsevä käytös koneeseen noustessa.

Oletko kokenut samankaltaisia tilanteita?


Lähde: Dailymail

***

Lue myös:

    Uusimmat