Kaksi syöpää sairastanut Kerttu: Olen elämäni jatkoajalla

Kerttu Kilpi sairastui rintasyöpään huhtikuussa 2004. Kasvain löydettiin rutiinitarkastuksessa, mutta tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että myös hänen toisessa rinnassaan oli syöpäkasvain. Myöhemmin löydetty syöpä oli sitä kaikkein ärhäkkäintä lajia, mutta onneksi se havaittiin ajoissa.

− Pääsin heti hoitoon ja leikkaukseen. Minulle tehtiin niin sanottu säästävä leikkaus, koska kumpikaan kasvain ei ollut ehtinyt levitä. Mutta olin kyllä valmistautunut henkisesti siihenkin, että menettäisin molemmat rintani, Kerttu Kilpi kertoo.

Hän sanoo suhtautuneensa muutenkin koko prosessiin hyvin rauhallisesti.

− Lääkäritkin ihmettelivät, miten olin niin rauhallinen. En pelännyt kivuliaitakaan tutkimuksia, Kilpi muistelee.

Syy pelottomuuteen kumpusi vahvasta uskosta, joka Kilvellä oli ollut nuoresta tytöstä asti.

− Ajattelin, että olen hyvissä ja turvallisissa käsissä. Ja totesin vain, että minulle käy niin kuin sallitaan, Kilpi sanoo.

Rankat hoidot veivät lopulta voimat

Heti leikkauksen jälkeen alkoivat sytostaattihoidot. Niitä annettiin kaikkiaan kuusi kertaa, ja jo ensimmäisellä kerralla Kilpi menetti hiuksensa. Silti hän jatkoi urheasti elämäänsä niin kuin aina ennenkin antamatta syöpähoitojen häiritä.

Kilpi oli sairastuessaan jo eläkkeellä, joten hoidot eivät päässeet vaikuttamaan hänen arkeensa juuri lainkaan. Mitä hän nyt joutui matkustamaan hoitoja varten 40 kilometrin matkan sairaalaan.

− Kuljin matkat linja-autolla, mutta joskus olin niin heikossa kunnossa, että kotiin oli tultava taksilla, Kilpi muistelee.

Sytostaattien jälkeen vuorossa oli sädehoito, jota kesti viisi viikkoa. Ensimmäisellä hoitokerralla sairaanhoitaja varoitteli, että hoito vaikuttaa usein mielialaan, joskus rankastikin.

− Ajattelin silloin, että en minä mistään sädehoidosta voi masentua, kun siihenkin asti kaikki oli mennyt hyvin, mutta toisin kävi.

Kun lääkäri hoitojen loputtua kehui Kilven reippautta ja sitä kuinka hienosti hän oli pärjännyt koko prosessin läpi, asian todellinen laita paljastui.

− Siinä vaiheessa en enää pystynyt syömään enkä nukkumaan. Pääni oli täynnä itsetuhoisia ajatuksia, ja toivoin itselleni kuolemaa.

Kilpi oli sairastunut vakavaan masennukseen.

Toipumaan psykiatriseen sairaalaan

Ensin Kilvellä oli tukenaan tuttu perhelääkäri, joka totesi kuitenkin pian, että hänen ammattitaitonsa ei riitä Kilven mielen korjaamiseen. Hän suositteli tälle laitoshoitoa ja kirjoitti lähetteen psykiatriseen sairaalaan.

− Pääsin sisään osastolle heti tammikuun alussa. Olin todella huonossa kunnossa enkä pystynyt pitämään itsestäni huolta. Olin aivan varma etten selviä, ja menetin uskoni Jumalaan kokonaan, Kilpi kertoo.

− Vaikka syövän osalta hoidot oli saatu loppuun jo joulukuussa ja jälkitarkastuksessa tammikuun alussa oli todettu, että hoidot olivat tehonneet, hän jatkaa.

Mutta masennus oli ehtinyt jo niin syväksi, että tunnelin päässä alkoi näkyä valoa vasta myöhään seuraavana keväänä. Sairaalasta Kilpi kotiutui heinäkuussa 2005.

"Olen elämän jatkoajalla"

Nyt Kilpi on julistettu täysin terveeksi molempien sairauksien osalta. Pirteä eläkeläinen kuluttaa päivänsä vapaaehtoistyössä ja tapaamalla monia ystäviään. Hän tuntee itsensä vahvaksi eikä sairauden uusiutuminen pelota.

− Koen, että olen saanut kokea parantumisen ihmeen ja että minulle on myönnetty jatkoaikaa. Uskon, että elämälläni on tarkoitus, hän pohtii.

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat