Kainuussa jatkuu taistelu tykkylumen aiheuttamia sähkökatkoja vastaan. Tällä haavaa katkoja on kaikissa Kainuun kunnissa, kertoo pelastusjohtaja Anssi Parviainen Kainuun pelastuslaitokselta.
– Yöllä käytiin lähellä nollaa, ja nyt lumisade on vähitellen yltymässä. Lumisateen on arvioitu kestävän iltaan asti, ja siten keskeytykset nousevat koko ajan.
Parviaisen mukaan sähköttömien talouksien määrä saattaa päivän aikana nousta useisiin tuhansiin.
Sähkökatkoja on korjaamassa noin 150 asentajaa. Lisäksi Puolustusvoimilta on tullut Suomussalmelle ja Hyrynsalmelle telakuorma-autoja, joilla liikkuminen maastossa on helpompaa.
– Pyrimme turvaamaan hätäpuhelujen toimivuuden, Parviainen sanoo.
Perjantaina päivällä hätäpuhelut toimivat Kainuussa vaihtelevasti. Torstaina illalla pelastusviranomaiset keskustelivat kaikkien teleoperaattoreiden kanssa alueiden saamiseksi varmistetun sähköverkon ja tarvittaessa varavoiman piiriin, jotta hätäpuhelut toimisivat.
Myös naapuriapuun turvauduttu
Sähkökatkot eivät Parviaisen mukaan ole toistaiseksi aiheuttaneet suurempia onnettomuuksia. Ihmiset ovat selviytyneet hyvin pitkälle omatoimisesti ja naapuriavun turvin. Muutama ihminen on hakeutunut kunnan tai sosiaali- ja terveystoimen toimipisteisiin pesulla käymistä tai kännyköiden latausta varten.
Jos tilanne vielä pahenee, saatetaan Parviaisen mukaan joutua turvautumaan muihinkin toimiin, kuten evakuointeihin.
– Voimme joutua myös esimerkiksi järjestämään vesihuoltoa, jos pumput eivät toimi. Meille on myös tulossa muista pelastuslaitoksista kalustoapua, muun muassa satelliittipuhelimia, varavoimaa ja astioita, joilla vettä voidaan siirtää alueille, joilla vedensaanti on estynyt, Parviainen sanoo.
Iltapäivällä oli Suomessa ilman sähköä runsaat 2 000 taloutta, niistä valtaosa Kainuussa. Sähkökatkoksia oli kuitenkin myös esimerkiksi Ilomantsissa sekä Lapissa Ranualla, Posiolla ja Pellossa.
