Kaikkiaan viidet olympialaiset peruttu aiemmin poikkeusolojen takia – Helsingin olympialaiset siirtyivät 12 vuodella

4:06
Tulosruutu 24. maaliskuuta: Tokion olympialaiset siirrettiin vuoteen 2021.

Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmoitti tiistaina Tokion kesäolympialaisten siirtyvän vuodella eteenpäin järjestettäväksi kesällä 2021. Olympiakisoja on aiemmin peruttu kokonaan, mutta Tokion tapaus on ensimmäinen, kun kisat siirretään myöhempään ajankohtaan.

Kesäolympialaiset on peruttu kolmesti ja talviolympialaiset kahdesti nykyaikaisten olympialaisten vuonna 1896 alkaneessa historiassa. Jokainen peruminen liittyy sotaan.

Vuoden 1916 kesäkisat oli myönnetty Berliinille, mutta ensimmäinen maailmansota tuli väliin, ja kisat peruttiin. Talvikisoihin ensimmäinen maailmansota ei vaikuttanut, sillä ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin vasta vuonna 1924 Chamonix’ssa.

Vuosien 1940 ja 1944 olympialaiset puolestaan peruttiin toisen maailmansodan takia. Kesä- ja talvikisat järjestettiin samana vuonna vuoteen 1992 asti.

Vuoden 1940 kesäolympialaiset oli tarkoitus järjestää Helsingissä. Alkujaan kisat myönnettiin Tokiolle, mutta Japanin ja Kiinan välisen sodan syttymisen takia kisat siirrettiin pidettäväksi Helsingissä. Samasta syystä Sapporossa pidettäväksi suunnitellut talvikisat siirrettiin Garmisch-Partenkircheniin Saksaan. 

Sekä Helsingin että Garmischin kisat kuitenkin peruttiin myöhemmin kokonaan toisen maailmansodan takia. Saman kohtalon kokivat vuoden 1944 Cortina d’Ampezzon talvikisat ja Lontoon kesäkisat.

Helsinki sai lopulta järjestettäväkseen kesäolympialaiset vuonna 1952. Helsingin kesäkisat ovat ainoat Suomessa järjestetyt olympialaiset. Myös Tokio, Cortina d'Ampezzo ja Lontoo saivat myöhemmin järjestettäväkseen korvaavat olympialaiset

Lähteet: STT, Los Angeles Times

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.