Kädet paljastavat iän – ehkäise vanhenemisen merkkejä
Vaikka läträisi kasvoilleen voiteita, leikkauttaisi nuorentavan kampauksen ja uudistaisi vaatekaapin, yksi vilkaisu käsiin paljastaa yleensä kertyneet vuodet. Käsien huoltaminen kannattaakin ottaa osaksi kauneusrutiineja.
Suojaa auringolta
Monikaan ei lähtisi kesäkuumalla ulos ennen kuin on levittänyt aurinkovoidetta kasvoille. Käsien suojaaminen kertoimilla sen sijaan tuppaa unohtumaan. Tämä on yksi suurimmista syistä siihen, että ikääntyminen ryppyineen ja maksaläiskineen näkyy käsissä nopeammin kuin muualla kehossa.
Kannattaa siis käyttää hyvällä suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta – ja muulloinkin kuin kesällä, jos oleskelee ulkona ilman hanskoja. Muista myös, että aikaa voi viettää varjossakin.
Hoida kuin kasvojasi
Kun levittää kasvoille tai dekolteelle päivä- tai yövoidetta tai nuorentavia seerumeita, voi saman tien jättää ainetta vähän kämmenselälle ja levittää sen ympäriinsä. Näin käsien huolto tulee hoidetuksi yhtä lailla rutiininomaisesti ja nopeasti.
Kosteuta säännöllisesti
Älä turhaan säästele käsivoiteen käyttämistä vain hetkiin, jolloin talvi on kuivattanut ihon verille, vaan kosteuta käsien ihoa vähintään kerran päivässä ympäri vuoden. Mahdollisia tummia läiskiä häivyttääkseen voi valita voiteen, jossa on mukana kirkastavia ainesosia, kuten C-vitamiinia tai lakritsia.
Käytä käsineitä
Oletko aikeissa möyriä pitkään puutarhassa tai puttailla olan takaa golf-kentällä? Käytä käsineitä. Onko edessäsi tiskivuoren purkaminen saippuavedessä? Sama juttu.
Jos on kovin herkkä auringolle, kevyitä sormikkaita voi olla syytä käyttää myös autolla ajaessa, sillä UV-säteilyä pääsee jonkin verran myös ikkunoiden läpi.
Vältä ärsyttäviä tuotteita
Jos jokin ammattilaisen antama tai kotona tehty hoito tai voide ärsyttää ihoa, sen käyttö on syytä lopettaa. Koska käsien iho on paljon herkempi kuin kasvojen iho, se paraneekin hitaammin.
Kotihoidotkin auttavat
Käsien huoltaminen ei vaadi kalliita erikoisvoiteita. Itse asiassa se voi onnistua varsin hyvin myös kotikonstein. Sekoita vaikka kerran viikossa keskenään saman verran sokeria ja oliiviöljyä ja hiero ainetta käsiin. Jos kädet tuntuvat rasvaisilta voiteen pois pyyhkimisen jälkeenkin, voit hyvin vielä pestä ne.
Lähteet: Grandparents.com, Webmd.com, Huffingtonpost.com
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
22:03
Kerrostalon tulipalo Hämeenlinnan keskustassa on saatu rajattua – alueelle annettu vaaratiedote
-
21:52
Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
Lataa lisää