Justin Bieber myönsi kannabiksen käytön – katso pidätyskuvat

Justin Bieber myöntää ajaneensa alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Poliisi on julkaissut poptähti Justin Bieberistä otetut "mugshotit", eli pidätyskuvat. Niissä ylinoupeudesta ja rattijuopumuksesta epäilty Bieber hymyilee leveästi kameralle.

Bieber joutui putkaan Miamissa Floridassa aikaisemmin tänään. Hän oli ajanut lainaamallaan keltaisella Lamborghinilla kilpaa Ferrarin kanssa. Lisäksi hän reputti raittiustestin, jonka poliisi hänelle teki. Myös Ferrarin kuljettaja pidätettiin.

– Kuljettajalla oli hitaat, hätäilemättömät liikkeet ja tokkurainen ilme kasvoillaan, poliisiraportissa sanotaan Bieberistä Los Angeles Timesin mukaan.

Miami Beachin poliisin johtaja Raymond Martinez tiedottaa, että Bieber oli myöntänyt juoneensa alkoholia ja polttaneensa marihuanaa, eli kannabista ennen kaahailua. Hän oli myös ottanut reseptilääkkeensä.

Bieberiä syytetään myös viranomaisen vastustamisesta kiinnioton yhteydessä sekä ajamisesta kelpaamattomalla ajokortilla.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat