Tähdet, tähdet -voitosta kamppaileva Jussi Rainio on selvinnyt elämän suurista vastoinkäymisistä ja yrittää olla itselleen armollinen.
Jussi Rainio on viettänyt erikoisen kevään. Neon 2 -yhtyeestä tunnettu laulaja on noussut viikko toisensa jälkeen Tähdet, tähdet -ohjelman lavalle haastamaan itsensä, ja menestystä on tullut. Sunnuntaina 7. huhtikuuta Rainio kilpailee tangokuningas Kyösti Mäkimattilaa vastaan koko kilpailun voitosta.
54-vuotias Rainio on suorituksestaan vaatimaton ja vilpittömästi yllättyneen oloinen. Hän kertoo miettineensä jo kilpailun alkutaipaleella, että lähtö tulee varmasti paljon ennen muita, kilpailussa mukana olleita taitavia kollegoita. Toisin kuitenkin kävi, ja Rainio raivasi tiensä tasaisesti koko kilpailun finaaliin.
– Syystä tai toisesta tähän saakka on päästy, niin ei voi olla muuta kuin aivan äärettömän tyytyväinen ja kiitollinen.
Kilpailu on ollut muusikolle rankka, sillä hän on joutunut astumaan ulos mukavuusalueeltaan viikko toisensa jälkeen. Rainio on ollut kuitenkin alusta asti valmis työntämään esteet edeltään ja haastamaan itsensä.
Ehdottomasti suurimman haasteen kilpailussa Rainio myöntää olleen liikkuminen.
– Mä olen mies, josta puuttuu saranat kokonaan. Ei siitä tule mitään, kun meikäläinen yrittää liikkua. Se on kammottavaa, mutta hiukan on joutunut siihenkin liikunnan iloon tarttumaan.
– Kova leikki on ollut, mutta ehkä jokin on mennyt oikein kun tässä ollaan.
Menestystä seurasivat varjot
Rainion taival musiikin parissa on ollut pitkä. Hän muistelee tarttuneensa ensimmäistä kertaa soittimeen vuoden 1977 tienoilla, jolloin hänen kotitalonsa kellarissa, jossa Rainion isoveli kavereineen harjoitteli bänditaitoja, oli itsetehdyt rummut. Noita Rainio sai kapuloillaan paukutella, ja paljon myöhemmin hän päätyi myös oikean soittimen pariin.
Nuorena Rainio soitti isoveljensä bändissä ja kiersi soittamassa erilaisilla humppakeikoilla. Vuoden 1987 aikoihin Rainion isoveli Timo painosti hänet tulemaan mukaansa treenikämpälle ja tarttumaan erilaisen bänditehtävän pariin. Naapurissa asui nuoria, jotka olivat tehneet omia kappaleita, joihin tarvittiin laulaja.
– Mietin, että enhän mä mikään laulaja ole, mä olin rumpali hitto soikoon. Isoveli on aina osannut pakottaa ja painostaa mut kaiken näköisiin kepposteluihin. Mutta mä menin, ja siitä se alkoi sitten Ramin (Alangon) kanssa.
LUE MYÖS: Jussi Rainio paljastaa surullisen taustan kappalevalintansa takaa: "Varsinkin mä olin hänen silmätikkunsa, koska en heti alistunut"
Rainio ja Alanko perustivat pian tämän jälkeen Neon 2 -yhtyeen, jonka suuri läpimurto tapahtui vuonna 1992. Levyt myivät, keikkoja oli loputtomiin ja kappaleet soivat radiossa alinomaa. Tuosta hetkestä alkaen Rainio on elättänyt itsensä täyspäiväisenä muusikkona.
Vaikka yhtyeen läpimurto oli kovan työn tulos, oli sillä myös varjopuolensa. Herkän ja ujon Rainion oli erittäin vaikeaa suhtautua yhtäkkiä valtavaksi kasvaneeseen suosioon sekä julkisuuteen ja hän yritti edelleen etsiä omaa identiteettiään.
– Mähän olen todella syrjään vetäytyvä, introvertti persoona ja olin yhtäkkiä isoilla lavoilla, ihmiset diggasivat ja suorastaan palvoivat. Se oli niin outoa ja ihmeellistä. En siihen osannut suhtautua oikein mitenkään.
– Mutta sitten kun otti hieman brenkkua, niin sitten äijä rupesikin aukeamaan ja musta tuli huomattavasti sosiaalisempi ja vastaanottavaisempi.
Alkoholi oli koitua kohtaloksi
Koska julkisuuden prosessia oli vaikeaa ymmärtää selvinpäin, oli Rainion helpompaa olla humalassa, sekaisin. Alkoholi pehmensi ja helpotti asioita, toimi adapterina ujon miehen ja ihmisten välillä. Hiljaisesta ja varautuneesta miehestä kuoriutui yhtäkkiä juhlien sielu, todella sosiaalinen viihdyttäjä.
Loppujen lopuksi hallinta kuitenkin karkasi. Viikonloput olivat rankkoja putkia, jolloin oltiin aina humalassa. Eräs keikkamatka Lappiin vuonna 2003 kuitenkin muutti Rainion elämän, sillä silloin oli lähellä, että se olisi päättynyt kokonaan.
Rainion vatsaan oli sattunut ankarasti muutaman päivän ajan, eivätkä miedot alkoholitkaan pysyneet enää sisällä. Hän ajatteli kyseessä olleen jonkin sortin flunssan oireet, ja päätti yrittää parantaa sen vahvalla viinalla. Tämä päätös oli viedä Rainion elämän, sillä hänen haimansa ei enää kestänyt.
– Se oli kuin olisi lyönyt kerosiinia liekkeihin. Seuraavana päivänä mentiin sairaalaan ja teho-osastolle moneksi päiväksi. Kaksi viikkoa oli sellaista aikaa, että lääkäri sanoi, ettei hän voi sanoa edes omaisille, jääkö vai eikö jää henkiin. Mutta jostain kumman syystä jäin sitten henkiin.
– Kuukauden päästä pääsin kotiin ja siihen loppui läträäminen. Se oli sillä selvä.
Tuon jälkeen Rainio ei ole alkoholiin koskenut, eikä aio niin enää tehdä. Hän kertoo nauttineensa jo oman annoksensa.
LUE MYÖS: Jussi Rainio päästi äänensä valloilleen – tuomaristo häkeltyi: "Olet aivan uskomattomassa vedossa jätkä"
Alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen Rainio huomasi selkeän muutoksen itsessään. Aivot alkoivat toipua jatkuvasta juhlimisesta, mieli kirkastui ja ajatus alkoi jälleen kulkea. Hän tunsi, että hänen kauan kadoksissa ollut identiteettinsä alkoi vihdoin löytää itsensä.
Kun Rainio joi, hän oli aina siellä, missä oli ihmisiä. Kun juhlat hiljenivät ja hän oli yksin hotellihuoneessaan, hän alkoi soittaa tutuilleen. Tarve puhua jonkun kanssa oli suuri. Mutta nyt, kun Rainio on raitis, ero entiseen valtava.
– Nykyään mua on tosi vaikeaa saada edes kiinni. Jos mun puhelin soi, niin mä vastaan jos mä haluan vastata. Jos mä en halua vastata, niin mä en vastaa. Se on kuin yöllä ja päivällä se ero. Kännisen Jussin ja selvän Jussin välillä.
Kun Rainio oli ollut jo vuosia selvä, terve ja hyväkuntoinen, hänen maailmansa järkkyi uudestaan muutama vuosi sitten, kun lääkäri kertoi pitkään jatkuneen mahakivun johtuvan vatsasyövästä.
Sairaus oli kuitenkin hoidettavissa, ja muutama viikko sitten Rainio sai puhtaat paperit syövän yksivuotiskontrollista. Luonnollisesti Rainio on uutisesta erittäin iloinen.
– Mutta tämähän jatkuu syöpäläisille viisi vuotta, ennen kuin saa oikeasti puhtaat paperit. Mutta nyt toistaiseksi kaikki on todella hyvin, eikä ole mitään hämminkiä.
"Hauras sielu meni pirstaleiksi"
Rainion lapsuus ei ollut helppo, mikä heijastui vahvasti hänen kiireisimpiin artistivuosiinsa kuten elämään edelleenkin. Ensimmäinen masennusdiagnoosi tuli alle kouluikäisenä, jolloin Rainiolla todettiin masennus, depressio ja ahdistuneisuus. Nämä asiat ovat seuranneet Rainiota lapsuudesta tähän päivään saakka.
– Elämä on joskus tavattoman raskasta. Mun elämässä on tuhat kertaa enemmän huonoja hetkiä, kuin hyviä hetkiä. Mutta onneksi niitä hyviäkin hetkiä on. Joskus on laulettu mukamas nerokkaasti, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”. Kyllä mä vaihtaisin. Niin monta päivää.
LUE MYÖS: Neon 2 -yhtyeen Jussi Rainio avautui rankasta lapsuudestaan: "Tämä biisi tarkoittaa mulle ihan uutta elämää"
Kun Neon 2 lopetti ensimmäisen kerran 1990-luvun loppupuolella, Rainio tunsi jääneensä tyhjän päälle. Miehen, jolle oli annettu yhtäkkiä mainetta ja mammonaa, jalkojen alta vedettiin matto täysin.
– Tämmöinen hauras sielu meni ihan pirstaleiksi. Siihen liittyy kyllä hyvin synkkiä asioita, josta isoveljeni Timo nosti minut. Timppa sanoi, että pistetään cover-bändi pystyyn ja lähdetään heittämään keikkaa. Sitten teimme Rainio Bros -bändin kanssa kymmenen vuotta aivan hillitön määrä keikkoja. Se oli todella hauskaa.
Rainio kuvailee isoveljeään Timoa isäsymboliksi, jollaista hänellä ei koskaan lapsuudessa ollut. Veljesten isä oli alkoholisti, eikä kotoa saanut isän eikä miehen mallia. Timo on toiminut aina Rainion tukena ja turvana.
Koska Rainiolla ei itsellään ollut oikeaa, kunnollista isää, hän haluaa olla sellainen kahdelle lapselleen. Rainiolla on 34-vuotias tytär ja 14-vuotias poika, joiden hyvinvointi on hänelle aina kaikista tärkeintä.
Kun Rainiolta kysyy, mistä hän vielä haaveilee, miehen kasvot valtaa keskittynyt ilme. Hetken pohdinnan jälkeen hän toteaa haaveilevansa siitä, että hänen lapsensa elävät onnellisen elämän.
– Tyttäreni on aikuinen, asuu Raumalla oman perheensä kanssa ja poika on 14-vuotias pojanviikari, jolla on kaikki asiat niin hyvin, kuin lapsella voi kotona olla. Aivan toisin, kuin mulla lapsena. Se, että tämä asia jatkuisi näin, että he saisivat elää elämänsä niin onnellisina kuin mahdollista, se on mun haaveeni. Lapsissa on mun tarinani onnellinen loppu.
Kumpikin Rainion lapsista on ollut katsomassa Tähdet, tähdet -kilpailun suoria lähetyksiä paikan päällä, ja ainakin toinen saapunee myös kannustamaan isäänsä finaaliin. Mikäli Rainio voittaa kilpailun, hän aikoo juhlistaa sitä olemalla itselleen armollinen.
– Jos kävisi niin hullusti, että voittaisin sen, niin voisin pitää itseäni hyvänä jätkänä jopa ehkä vuorokauden, ja siitäkin ehkä muutaman vuorokauden antaisin itselleni lomaa henkisesti ja fyysisesti.
– Koittaisin nauttia siitä hetkestä ja tilaisuudesta, kun ei tommoista nyt ihan joka päivä tule vastaan, että joutuu kilpasille loistavien kollegoiden kanssa ja sitten menee ja voittaa. Niin olisihan se aivan helkkarin huikeaa.