Juoksijan ruokavalio – mitä syödä ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen?

Kevään ja kesän juoksutapahtumat lähestyvät ja monia treenaajia askarruttaakin ruokavalion merkitys urheilusuoritukseen. Kannattaako ennen lenkkiä syödä ja mitkä ruoat auttavat jaksamaan?

Osa juoksijoista välttää syömistä pitkin päivää, koska pelkäävät vatsavaivoja urheilusuorituksen aikana. Todellisuudessa kuitenkin lähes kaikki hyötyvät pienen hiilihydraattipitoisen välipalan syömisestä hyvissä ajoin ennen lenkkiä. Näin verensokeri pysyy sopivalla tasolla lenkin aikana, mutta maha on kuitenkin riittävän tyhjä. Myös proteiinin saanti on tärkeää. Syöminen on juoksijalle ennen kaikkea tankkausta. Ilman polttoainetta kukaan ei jaksa juosta.

Ravinto- ja terveysalan monitoimimies, filosofian tohtori Christer Sundqvistin mukaan ravinnolla on merkitystä liikuntaharrastuksessa energian ja suojaravintoaineiden saannissa. Mitä treenaavan juoksijan ruokavalioon pitäisi sitten kuulua?

– Ruokavalion pitäisi olla mahdollisimman monipuolinen. Siihen pitäisi kuulua mahdollisimman paljon tuoreita vihanneksia, juureksia hedelmiä ja marjoja. Sitä sitten yhdistetään kananmunilla, lihalla ja muilla hyvillä proteiininlähteillä, Sundqvist neuvoo.

Välipala ennen suoritusta – kunnon ateria treenin jälkeen

Ennen suoritusta ei tietenkään kannata syödä täyttävää ateriaa, sillä tällöin juokseminen ei luonnistu. Sundqvistin mukaan ennen treeniä kannattaa suosia hyvin sulavaa ruokaa. Hyvä välipala on esimerkiksi smoothie tai pirtelö, jossa on runsaasti marjoja, vihanneksia ja proteiininlähteenä esimerkiksi soijaa.

– Suorituksen jälkeen pitää syödä tukeva ruoka. Tarkoitus on nimenomaan palautua siitä suorituksesta. Täysipainoinen ruokailu siis tunnin sisällä treenin jälkeen.

Petra Kiiski/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat