Julmettu jättihauki tarttui vieheeseen pohjoisessa – haavi repesi, veneen leveys ei riittänyt mittaamiseen

Kun Mikko Salonen lopetteli kalastuspäivää viime perjantaina, hän ajatteli, ettei saisi enää koskaan suurempaa haukea, kuin päivällä vieheeseen iskenyt yli kahdentoista kilon vonkale. 

Monen asian kanssa kannattaa kuitenkin nukkua yön yli. Niin nytkin. Lähellä Napapiiriä sijaitsevalla joella oli Mikolle ja muille mukana olleille Hauenkalastajat-ryhmän moderaattoreille tarjolla yllätys.

Aktiivisena kalastajana ja Hauenkalastajat-ryhmän perustajana tunnettu Salonen lähti kalakaverinsa kanssa lauantaiaamuna mökkirannasta puuveneellä kohti ottipaikkoja. Kaveri Pertti Rantanen viritteli vielä vehkeitä pyyntikuntoon, kun Salonen sai jo haukivieheen jokeen.  

– Ehdin heittää siinä pari heittoa alle. Se oli kolmas heitto sitten, kun napsahti kohdilleen. Sanoin siinä venekaverille, että nyt varmasti haavia tarvitaan, kun tuntuu aika isolta, saamamies muistelee. 

Ja iso vonkale olikin. Painoa lopullisessa punnituksessa hauelle saatiin 16,5 kiloa. Mikon kalan kohdalla on jo ehditty pohtia, onko kyseessä maamme suurin jokivesistä vapavälinein saatu hauki. Ainakaan virallisia ilmoituksia ei suuremmista ole tehty.

Pituutta ei saatu mitattua, kun veneen keskituhdon leveys ei riittänyt merkintöjen tekemiseen.

– Aika pian tärpin jälkeen saatiin kala haaviin, mutta siinä kävi sitten niin, että haavi repesi. Jonkin aikaa oli pieniä ongelmia kalan noston kanssa. Onneksi kaverini Janne Ketola kalasteli kajakilla lähistöllä ja saimme häneltä haaviapua, Salonen kertoo.

Paikalle tuli myös muita moderaattoriporukkaan kuuluvia sekä porukan mökki-isäntä.

– Ei sitä punnitessa oikeasti voinut kunnolla käsittää, kuinka isoksi kalan paino valahti. Päästimme sitten kalan varovasti takaisin kasvamaan, Salonen nauraa.

Salonen sanoo, että tuollainen kala on koko kalaporukan yhteinen, vaikka se hänen uittamaansa kumikalaan erehtyikin. Kaikki tunneskaalat käytiin läpi naurusta kyyneliin.

Salosen jättihauki sijoittuu korkealle Suomen suurimpien kalojen listalla. Lähellä kymmentä kiloa olevia kaloja saadaan meikäläisiltä vesialueilta avovesikauden aikana useita, mutta yli 16 kilon vonkaleita ei edes joka toinen vuosi. 

Suomen suurin hyväksyttävästi tilastoitu hauki on ennätyskalarekisterin mukaan Iin Oijärvestä 2009 verkolla saatu 18,8 kilon vonkale. Suomen ennätyskalarekisteriin on kirjattu kaikki 2000-luvulla saadut yli 16-kiloiset hauet ja niitä on listalla 28 kappaletta.

Kysymykseen siitä, vieläkö kalamies viitsii käydä luodolle onkimaan, Saloselta tulee selvä vastaus.

– Kyllä tuommoinen aika paljon tyhjentää takkia. Tästä lähtien reissut taitavat olla pelkkä fiilistelyä. Ei tästä voi enää paremmaksi panna.

Eikö?

Lue myös:

    Uusimmat