Jukka Rautakorven Tappara hallitsi SM-liigaa halveksitulla tavalla, joka suututti Jukka Jalosen – asiantuntijalta kiitosta reseptille: "Tietyllä lailla nautin siitä"

Jyväskylässä kiekko-oppinsa saanut Rautakorpi tuli ensimmäistä kertaa Tapparan päävalmentajaksi vuonna 1995, mutta suureen tietoisuuteen mies nousi vasta toisella Tappara-kierroksellaan, joka alkoi vuonna 1999. Rautakorpi johti Tapparan kolmesti peräkkäin SM-liigan finaaleihin. Jakso huipentui Suomen mestaruuteen keväällä 2003.

Vaikka Rautakorven kyvyt ja meriitit valmentajana ovat kiistattomat, aiheutti miehen peluuttama pelitapa aikanaan myös kovaa kritiikkiä. Syntyi termi kahvakiekko, joka elää yhä nykypäivänäkin. 

Tuolloin HPK:ta valmentanut Jukka Jalonen kritisoi voimakkaasti Rautakorven Tapparan pelitapaa Tulosruudussa joulukuussa 2001.

Katso yllä olevalta videolta Jukka Jalosen vahva mielipide Jukka Rautakorven Tapparan pelaamisesta.

Mistä Jalonen ärsyyntyi?

Mutta mistä Jalosenkin kritisoimassa kahvakiekossa oikeastaan oli kysymys? MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen selittää Rautakorven 2000-luvun alun pelitavan perustuneen äärimmäiseen mailahäirintään ja vastustajan mailasta kiinni pitämiseen, mitä tehtiin sääntöjen, tai ainakin tuomarien, sallimissa rajoissa.

– Kahvakiekon ydintä oli se, että puolustuspelissä pelattiin niin sanotusti kahdella mailalla, Sihvonen sanoo.

– Nämä olivat ihan harjoiteltuja konsteja, että oli maksimaalinen määrä mailahäirintää. Sitä oli rautakorpelaisuus, että estetään kerta kaikkiaan sillä mailalla vastustajan toimia.

Rautakorven pelifilosofiassa keskiössä oli se, että ottelut voitetaan puolustamalla. Hyökkäyspelissä keskityttiin kaksinkamppailuihin, kiekonriistoihin ja vastahyökkäyksiin. Puhuttiin myös prosenttikiekosta. Rautakorpi luotti pelissään todennäköisyyksiin. Sihvosen mukaan Tapparassa harjoiteltiin kaksinkamppailuita äärimmäisen paljon.

– Rautakorpelaisuuteen kuului käsite, irtokiekon synnyttäminen, Sihvonen sanoo.

– Sitten tulivat nämä norsukiekot, että heitettiin korkealla kiekko jonnekin. Se oli myös sitä irtokiekon synnyttämistä. Edettiin alue alueelta eteenpäin, sitten kamppailtiin ja oltiin siinä parempia. Se oli semmoista destruktiivista, tuhoavaa lätkää.

Sihvonen painottaa, etteivät niin sanotut norsukiekot olleet summittaisia päätyheittoja, vaan tarkkaan suunniteltuja ja sovittuja ratkaisuita, joihin oltiin valmiina.

– Hyökkäysvoima oli siinä, että ne saivat voitettua kaksinkamppailuita. Pelaajamateriaali oli Tapparassa parhaimmillaan sitä, että oli äärimmäisen vahvoja kaksinkamppailupelaajia.

Sihvonen mainitsee nimeltä Tappara-legendan Janne Ojasen ja puolustaja Janne Grönvallin, jotka molemmat kuuluivat myös vuoden 2003 mestarijoukkueeseen.

Tausta Jyväskylässä

Sihvonen sijoittaa rautakorpelaisen kahvakiekon historian Jyväskylään. Hän mainitsee ensimmäiseksi suomalaiseksi kahvakiekon valmentajaksi Hannu Aravirran, joka valmensi JYPiä 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. 

Sihvonen sanoo pelitavan tulleen tutuksi hänelle jo omalla peliurallaan.

– Jyväskylässä, jos hyökkääjänä menit vastustajan maalin eteen, pakki otti mailasta kiinni. Se oli säännönmukaista ennen kuin se oli kiellettyä. Ne vain pelasivat kahdella mailalla, Sihvonen muistelee.

– Sanoisin, että siellä on alettu ajatella peliteoreettisesti, miten voitetaan jääkiekko-ottelu. Tähän koulukuntaan Jukka Rautakorpi kiinnittyi aika huolellisesti.

Jyväskylässä liikuntatieteitä opiskellut Rautakorpi nousi SM-liiga-valmentajaksi juuri JYPissä tultuaan joukkueen apuvalmentajaksi vuonna 1994. Seuraava askel oli päävalmentajan paikka Tapparassa. Loppu on historiaa.

Sihvonen sanoo, ettei suhtautunut kahvakiekkoon negatiivisesti 2000-luvun alussa, eikä hän moiti pelitapaa tänä päivänäkään.

– Tietyllä lailla nautin siitä. Sääntöjen suomin keinoin pelattiin. Kaikki konstit pitää ottaa käyttöön, Sihvonen sanoo.

– Mutta ymmärrän sen kritiikin. Jukka Jalonen edusti ihan uutta ja nousevaa, täydellisesti vastakohtaista koulukuntaa, jossa luodaan kiekon kanssa jotain.

Jalosen esitti kritiikkinsä Tapparan pelitapaa kohtaan Tulosruudussa joulukuussa 2001. Puolitoista vuotta myöhemmin keväällä 2003 SM-liigan runkosarjan voittoa juhlinut Jalosen HPK hävisi tiukan välieräsarjan Rautakorven Tapparalle. Tappara voitti ratkaisevan viidennen välierän Hämeenlinnassa maalein 4–2. Lopulta finaaleissa kaatui Kärpät voitoin 3–0.

– Jalonen selvästi tuli vähän kuin ennustaneeksi karmean kohtalonsa. Mielestäni vuonna 2003 oli kaikkien aikojen kovin HPK ja nimenomaan Tappara kaatoi heidät juuri tällä kahvakiekolla.

Osa historiaa elää yhä Tapparassa

Kahvakiekko kuihtui lopulta NHL-kaukaloista lähteneeseen sääntömuutokseen, jolla mailapeli puolustuksen apuvälineenä kitkettiin minimiin.

– Mailaestopeliltä lähti kilpailuetu. Sen jälkeen Rautakorpi on järjestänyt sitä muuten vahvalla kaksinkamppailulla ja sijoittumalla vastustajan ja oman maalin väliin puolustamaan, Sihvonen sanoo.

Mestaruutta Rautakorpi ei menestyksekkäällä urallaan ole vuoden 2003 jälkeen juhlinut, vaikka lähellä on ollut.

– Kun ei ole saanut kahvata, Rautakorpi on lyöty finaaleissa hyökkäämällä. Hän ei ole ihan pystynyt organisoimaan yhtä hyvin hyökkäyspeliä.

Rautakorven valmennusuralla on tapahtunut paljon niiden lähes 20 vuoden aikana, jotka ovat kuluneet miehen ainoasta Suomen mestaruudesta. Rautakorpi on valmentanut Lukossa, HPK:ssa, Venäjällä, Ruotsissa ja vielä kolmeen eri otteeseen myös Tapparassa sekä alle 18- ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, josta sai potkut kesken MM-turnauksen loppuvuonna 2016.

Kaikkiaan nykyisin Tapparan urheilutoimenjohtajana toimiva Rautakorpi on esiintynyt SM-liigan finaaleissa seitsemän kertaa ja poistunut niistä kuudesti hävinneenä osapuolena. 

Kahvakiekko kuuluu historiaan, mutta vielä nykyisinkin Rautakorpeen liitetään ajoittain kahvakiekon jättämä leima, jota Sihvonen uskoo Rautakorven kantavan mukanaan lopun elämäänsä.

Rautakorpi oli luomassa aikansa toimivaa kiekkoilun koulukuntaa, joka on jättänyt jäljen. Kahvakiekon legendan nousu keskusteluun kertoo menestyksestä.

– Kyllä se leimaa häntä, mutta minun mielestäni Jukka saisi olla tavallaan ylpeä siitä, Sihvonen sanoo.

– On pilkattu ja on keksitty nimiä, liaanikiekot ja muut. Jukka olkoon siitä ylpeä.

Kahvakiekkoa Rautakorven pelisysteemistä pystynyt löytämään enää vuosikausiin.

– Vaikka peliä on haukuttu kahvakiekoksi ja on puhuttu Kahvarasta, ei se peli ole 2000-luvun alun jälkeen poikennut enää (muista). Tuomarit ovat olleet niin ammattimaisia, että ei ole löytynyt enää konsteja puolustaa mailalla.

Kuitenkin tietynlainen osa kahvakiekon kulttuuria elää Sihvosen mielestä Tapparassa edelleen. Sen tuli hänestä paljastaneeksi viime kaudella Tapparassa pelannut tshekkihyökkääjä Jiri Smejkal MTV Urheilun joulukuisessa haastattelussa. Smejkal kertoi, että Tapparassa harjoiteltiin nykyisen päävalmentajan Jussi Tapolan johdolla kauden aikanakin erittäin kovaa. Kuin kesällä.

– Osa kahvakiekon kulttuuria on äärimmäisen fysiikan harjoittelu. Smejkal todisti siitä, että vieläkin se elää. Siinä on määrätty spartalaisuus, joka kuuluu siihen, Sihvonen arvioi.