Juice Leskinen ylpeili Niinistölle heittämällään törkeydellä

Antti Heikkisen kirjoittama Risainen elämä  – Juice Leskinen 1950–2006 -teos on ilmestynyt tänään.

Risainen elämä -elämäkerrassa (Otava) kerrotaan Juice Leskisen ja Sauli Niinistön kohtaamisesta Linnan juhlissa vuonna 1998.

Niinistö oli tuolloin valtiovarainministerinä ja ajautui illan aikana kärkkääseen keskusteluun Leskisen kanssa.

"Oliko siinä puhe tupakanpoltosta vai taiteilijoiden verotuksesta, tästä asiasta ollaan vähän kahta mieltä, mutta keskustelun lopuksi Leskinen tuumasi juttukaverilleen, että haista sinä Niinistö v**tu", kirjassa kerrotaan.

Kirjan mukaan Juice myös tykkäsi ylpeillä letkautuksellaan tapahtuneen jälkeen.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Leskinen ja Niinistö tapasivat. Niinistö oli nimittäin vieraillut 1970-luvun alussa Juicen bändin Los Coitus Interruptuksen studiona toimineessa Tampereen Otavalankadun asunnossa Juicen ystävän, asunnon isännän Harri Rinteen kautta.

Samassa seurueessa oli ollut myös muun muassa Juicen hyvä ystävä, muusikko Mikko Alatalo. Ilta oli kirjan mukaan jatkunut railakkaasti aamuun asti.

"Jos siihen olisi joku profeetta pistäytynyt julistamaan, että Niinistöstä tulee presidentti, Leskisestä jonkinmoinen kansallisrunoilija ja Alatalosta ynnä Rinteestä mitä melkoisin suomalaisen musiikin vaikuttajapari, niin tuskinpa tuota olisivat pojat uskoneet", kirjassa todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat