Juhlapöydän kuningatar on kruunattu! Katso voittajakakun ohje

Hortensiahuntuinen kermakakku nappasi voiton Arjan Leivontanurkan juhlapöydän kuningatar -kisassa. Voittajakakun leipoi Sarita Launiala. Kakun leipomiseen meni peräti 15 tuntia, joten vaivannäkö palkittiin nyt ruhtinaallisesti.

Arjan Leivontanurkassa keväällä 2012 järjestetyn juhlapöydän kuningatar -kilpailun voittajaksi selviytyi parolalainen Sarita Launiala hortensiahuntuisella kermakakullaan. Voittajakakku keräsi yli 20 prosenttia annetuista yleisöäänistä. Näin äänestäjät perustelivat antamiaan ääniä:

– Tykkään väreistä, kakku on harmooninen. Olen muutenkin sinisen "palvoja", eräs lukija kertoo.

– Todella upea ja suloisen herkät kukat!

– Hortensia-kakku on todella juhlavan näköinen. Maut menevät hienosti yhteen. Kakusta näkee, että vaivaa on todella nähty!

Toiseksi kisassa sijoittui tamperelaisenja kolmanneksi reisjärveläisen He nappasivat itselleen 50 euron arvoiset leivontasetit. Onnea kärkikolmikolle!

Kisakakun valmistaminen kesti 15 tuntia

Voittajaleipuri kertoo lähteneensä kilpailuun mukaan anoppinsa vinkkaamana. Kotitöiden ja lapsenhoidon keskeltä tavoitettu voittaja hihkui onnesta kuultuaan voitosta.

– Voittajakakku on tehty anoppini isälle syntymäpäivälahjaksi, ja se otettiin juhlissa todella hyvin vastaan. Kakun valmistukseen käytin aikaa hyvin paljon, saattoi mennä jopa 15 tuntia, Launiala sanoo.

Kilpailun voittaja kertoo leipovansa kotona hyvin paljon. Takuuvarmaksi kakkuvinkikseen Launiala nimeää perinteisen mutakakun.

– En tiedä yhtäkään ihmistä, joka ei tästä kakusta pitäisi. Se on helppo tarjota vieraille esimerkiksi mansikka- tai vaniljajäätelön kanssa.

Launiala toivottaa kilpailun pääpalkinnon, 200 euron arvoisen Stockmannin lahjakortin ilolla tervetulleeksi. Perheellinen nainen aikoo käyttää lahjakortin ostamalla jotakin lapsilleen sekä hankkimalla uusia leivontavälineitä.

Hortensiahuntuinen kermakakku (riittää n. 25 hengelle)

10 munan sokerikakkupohja jaettuna 2 erikokoiseen vuokaan:

10 munaa
4,5-5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kostutukseen vanilliinimaitoa
2 dl:aan maitoa sekoitetaan 1 tl vanilliinisokeria.

Suklaamousse (kakun pohjakerroksiin):

2 pss suklaamoussejauhetta
5 dl kermaa
1 levy suklaata sulatettuna
1 pkt tuorejuustoa (200-250g)
2 liivatetta liotettuna pieneen vesitilkkaan.

Sekaan voi lisätä myös pussillisen rouhittuja Pätkiksiä.

Mangomousse(ylempiin väleihin):

2 pss mango-passionmoussejauhetta
5 dl kermaa
1 pkt tuorejuustoa
3 Piltti mangososetta/survottua tölkkimangoa 2 tlk
1 sitruunan mehu
5 liivatetta liotettuna sitruunan mehuun.

Vaahdota kermat ja moussejauheet. Lisää tuorejuustot, vatkaa. Lisää sula suklaa toiseen ja toiseen mango-osuus. Liivatenesteet viimeiseksi. Päälle n. 8 dl kermaa vaahdotettuna ja 1 prk rahkaa.

Koristeet sokerimassasta painettavalla hortensiamuotilla, päällä kimallespray.

Resepti: Sarita Launiala

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat