Yhdysvallat 2001. Ohjaus: John Dahl. Käsikirjoitus: Clay Tarver, Jeffrey Abrams. Tuotanto: Jeffrey Abrams, Bridget Johnson, Patrick Markey. Kuvaus: Jeff Jur. Leikkaus: Eric L. Beason, Scott Chestnut, Todd E. Miller, Glen Scantlebury. Musiikki: Marco Beltrami. Pääosissa: Paul Walker, Steve Zahn, Leelee Sobieski, Jessica Bowman, Stuart Stone, Ted Levine (ääni). Kesto: 96 min.
Lewis (Paul Walker) on opiskelijanuorukainen, joka on monen vuoden ajan ollut ihastunut parhaaseen ystäväänsä Vennaan (Leelee Sobieski). Haaveiden kompastuskivenä on maantieteellinen etäisyys, sillä Lewis opiskelee Kaliforniassa ja unelmien tyttöystävä Coloradossa. Loman alkaessa Lewis saa neronleimauksen; hän ostaa auton ja lupaa poimia Vennan matkan varrelta kyytiinsä yhteiselle kotimatkalle. Kohta lähtönsä jälkeen hän saa kuulla velipoikansa Fullerin (Steve Zahn) joutuneen Salt Lake Cityssä putkaan rattijuoppoudesta. Lewis päättää ensin noutaa myös isoveljensä matkalle mukaan.
Veljesten jälleennäkeminen innostaa Fullerin koiruuksiin. Hän asennuttaa vanhan LA-puhelimen ("internetin muinaismuoto") pikkuveljen koslaan aikeinaan repiä riemua maanteiden ritarien läpänheitosta. Karskien rekkamiesten seura herättää hervottoman ajatuksen: mitä jos Lewis matkisi luuriin naisen ääntä ja houkuttelisi jonkun sankareista kiihkeään kohtaamiseen? Pilailun uhri löytyykin pian ja tarttuu samantien syöttiin - tummaääninen Rusty Nail lupautuu "halukkaan pimun" seuralaiseksi. Treffit sovitaan tienvarren motelliin, missä vitsin voi venyttää koskemaan myös häiriköivää huonenaapuria. Ilonpito voi alkaa...
John "Rounders - ässä hihassa" Dahlin uutukainen lyö lusikan pohjaan roadtrillerissä Joy Ride. Toisin kuin aivottomat Tiedän mitä teit viime kesänä -formaatin kauhuilut Joy Ride ei aliarvioi katsojansa älykkyyttä, vaikka se sisältääkin paljon selittämätöntä ja sattumanvaraista. Joy Ride on tarina keppostelusta, joka ajaa kohteensa suhteettomaan kostoon. Pian on ilmeistä, ettei tästä pelkällä anteeksipyynnöllä selvitä, joskin eritoten ison broidin asenteissa olisi paljon parantamisen varaa.
Joy Ride on pitkälti Steve Zahnin ja kasvottoman kostajan elokuva. Televisiostakin tuttu naama Zahn on oiva Fuller, keskenkasvuiseksi kolliksi jämähtänyt vastuuton luuseri, joka tukahduttaa omantunnonpistot shottilasiin - oli kyse sitten viattomien kuolemasta tai veljen tyttöystävän vikittelystä. Fuller on paksupäinen pölvästi, joka pyytää anteeksi vasta pakon edessä. Lewis on kiltimpi, ja siitä syystä myös huomattavasti tylsempi hahmo.
Mitä pirullisempi paha, sitä tehokkaampi elokuva -periaate pätee myös Joy Rideen. Rusty Nail on automatkailijan painajainen, monsterirekalla perään puskeva paholainen. Onneksi tuntemattomalta tappajalta ei sentään puutu huumoria - jättiläismäinen rekkamies pistää pojat maistamaan omaa lääkettään hilpeän yksityiskohtaisesti.
Plussaa on myös Joy Riden luottamus kauhun kasvattamiseen muuten kuin pelkän väkivallan keinoin. Jännitys tiivistyy tuon tuosta ja suvantojen yllä leijuu enteilevä uhkaavuus. Meno kiihtyy loppua kohti suorastaan hengästyttäväksi, eikä ohjaajan yhtenäinen tyyli hajoa hetkeksikään. Joy Ride on kerrassaan viihdyttävä, pieni action-helmi.
Teksti: Outi Heiskanen