Jessie Diggins kaatui uransa viimeisen maailmancup-kilpailun päätöshetkillä.
Jessie Diggins oli kamppailemassa kärkisijoista kotiyleisönsä edessä uransa päätöksessä, Lake Placidin 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähdössä. Yhdysvaltaisen tasapaino alkoi kuitenkin horjua noin kilometri ennen maailmancup-mittelön maalia, ja hän pyllähti alamäessä.
Digginsin mahdollisuudet kirkkaimmille tiloille murenivat kaatumisen myötä. Hän hiihti maaliin lopulta 12:ntena, 16,5 sekuntia kärjestä.
Voittoon sivakoi Ruotsin Jonna Sundling ennen maannaistaan Linn Svahnia. Norjan Heidi Weng oli kolmas.
Johanna Matintalo sijoittui parhaana suomalaisena 20:nneksi, 36 sekuntia kärjestä. Jasmi Joensuu oli 30:s ja Jasmin Kähärä 36:s.
34-vuotias Diggins oli varmistanut jo aiemmin maailmancupin kokonaisvoiton. Hän ylsi saavutukseen kaikkiaan neljällä kaudella.
Yhdysvaltalainen voitti urallaan myös muun muassa kaksi maailmanmestaruutta ja olympiakullan.

