Joulun menoliikenteessä ei vielä pahoja ruuhkia

Joulun menoliikenne on alkanut rauhallisesti. Liikenneviraston mukaan maanteillä on hieman vilkkaampaa kuin tavallisesti, mutta liikenne on sujunut normaalisti. Menoliikenne jakaantunee tänä vuonna kolmelle päivälle, eikä suuria ruuhkia ole odotettavissa.

Toistaiseksi pahin onnettomuus on ollut Juvalla Etelä-Savossa, missä kymmenen ihmistä on viety sairaalaan kolmen henkilöauton kolarista.

Lapinlahdella henkilöauto ja juna törmäsivät tasoristeyksessä, mutta henkilövahingoilta vältyttiin ja juna pääsi pian jatkamaan matkaansa.

Päijät-Hämeessä sattui aamu kahdeksan ja iltapäivä neljän välillä 14 kolaria. Onnettomuudet olivat pääsääntöisesti tieltä suistumisia ja peltikolareita, eikä henkilövahinkoja sattunut.

Eniten autoja odotetaan tänään valtatie 1:lle Helsingistä länteen, valtatie 7:lle itään sekä valtatie 4:lle Lahteen ja sieltä edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin.

Ajokeli on Ilmatieteen laitoksen mukaan huono Uudenmaan maakunnassa lumisateen, pöllyävän lumen sekä tienpintojen jäätymisen takia. Muualla maassa on normaali talvikeli.

Joulun viettoon lähdetään myös huomenna ja ylihuomenna, jolloin liikenne on todennäköisesti vilkkaimmillaan aamuyhdeksästä iltapäivään.

Paluuliikenteen huippu ajoittunee tapaninpäivään.

Vaikka joulunajan liikenne on vuodenaikaan nähden vilkasta, se on Liikenneviraston mukaan kuitenkin vain puolet juhannusliikenteestä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat