Mainos

Jopa satatuhatta kärsii salaa ahmintahäiriöstä

Useat suomalaiset kärsivät salaa ahmintahäiriöstä. Arviolta jopa satatuhatta ihmistä kärsii oireista, mutta iso osa heistä ei ymmärrä, että kyseessä on syömishäiriö. Asia ilmenee tuoreesta Irti ahminnasta -kirjasta (Duodecim).

Ahmiminen on syömistä, jota ei voi lopettaa, vaikka haluaisi. Siihen liittyy usein itseinho, syyllisyyden tunne ja masennus. Ahmija saattaa yrittää esimerkiksi turruttaa tunteitaan syömällä.

Ahmiminen alkaa monesti jo nuoruudessa, mutta hoitoon hakeutuvat tavallisesti vasta keski-ikäiset miehet ja naiset.

– Ahminta voi aiheuttaa vuosien varrella psyykkisen kärsimyksen ohella vaikeaa lihavuutta sekä sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä ja muita lihavuuden liitännäissairauksia, sanoo yksi kirjan kirjoittajista, apulaisprofessori Anna Keski-Rahkonen.

Syömishäiriöasiantuntijoiden mukaan ahmintahäiriö on todennäköisesti yleisin syömishäiriö, mutta samalla vähiten tunnettu. Bulimiasta häiriö eroaa siten, että ahmintahäiriöstä kärsivä ei yritä päästä eroon ahmimastaan ruuasta esimerkiksi oksentamalla tai ulostuslääkkeiden avulla.

(MTV3–STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.