Jone Nikula tuomittiin rattijuopumuksesta

Jone Nikula (Kuva: Hannu Kivimäki/Lehtikuva)
Jone Nikula tuomittiin rattijuopumuksesta. (Kuva: Hannu Kivimäki/Lehtikuva)
Julkaistu 11.09.2009 17:11(Päivitetty 11.09.2009 19:25)

7 päivää -lehti kertoo nettisivuillaan Jone Nikulan saaneen tuomion rattijuopumuksesta.

Mediapersoona tuomittiin Seinäjoen käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon. Yhteensä Nikula joutuu maksamaan 1 100 euroa. Nikula sai myös hyviä uutisia, sillä miehen ajokielto kumottiin.

Nikula oli ajamassa viime kesän Provinssirockista joutuessaan poliisin haaviin. Mies puhalsi tuolloin tarkkuusalkometriin 0,25 milligrammaa. Rattijuopumuksen raja on 0,22 milligrammaa alkoholia uloshengitysilmassa. Tämä vastaa tunnetummin vähän reilua 0,5 promilleen lukemaa.

Mies kertoi kesäkuussa Ilta-Sanomissa juoneensa edellisenä iltana tajuamatta, että veressä olisi vielä alkoholia.

– Ei tullut mieleenkään, että siinä vaiheessa olisi vielä ollut alkoholia veressä. Aikaa edellisestä juomisesta oli kuitenkin kulunut jo 12 tuntia, Nikula kertoi tuolloin lehdessä.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jone Nikula