Joel Harkimo luopui Jokerien omistajuudesta – seura lähetti hakemuksensa Mestikseen

Jokerien uuden edustusjoukkueen taustalle perustettu yhtiö on jättänyt sarjahakemuksensa Jääkiekkoliitolle. Seura tavoittelee paikkaa Mestiksestä ensi kaudelle. Aiemmin hankkeessa mukana ollut Joel Harkimo on luopunut tavaramerkistä.

Jokerien sarjapaikkahakemuksen oli määrä lähteä viimeistään tiistaina 21. helmikuuta, viikkoa ennen Jääkiekkoliiton liittohallituksen seuraavaa kokousta. Näin myös tapahtui.

Sarjapaikkahakemuksen lähettämisen MTV Urheilulle vahvisti taustayhtiön tulevaksi toimitusjohtajaksi hyppäävä Jarmo Koskinen.

– Hakemus on jätetty ja viikon päästä ollaan viisaampia, Koskinen kertoi.

Koskinen ei vieläkään halunnut avata tarkempia tietoja Jokerien suunnitelmista, mutta kertoi seuran tiedottavan niistä lähipäivien aikana.

– Emme hirveästi halua vielä siinäkään lähteä avaamaan sitä, koska ensin haluamme antaa rauhan Jääkiekkoliitolle.

Selviääkö tiedotteesta esimerkiksi se, missä hallissa Jokerit pelaisi ensi kaudella kotiottelunsa?

– Avataan se, mikä pystytään, Koskinen vastasi.

Jokerien piti hakea sarjapaikkaa Jääkiekkoliitolta jo tammikuun lopussa, mutta seura veti itse hakemuksensa pois ennen liittohallituksen kokousta. Se halusi lisää aikaa saada asioitaan esittelykuntoon.

Harri Nummela: Jokereilla ei ole nyt hakemusta, jonka perusteella sarjapaikan olisi voinut myöntää 2:38
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela MTV Urheilulle tammikuussa: Jokereilla ei ole hakemusta, jonka perusteella sarjapaikan olisi voinut myöntää

Miten hakuprosessi nyt eteni? Oliko Jääkiekkoliitto tällä kertaa enemmän mukana hakemusta laadittaessa?

– Sitä käytiin vähän benchmarkaamassa liiton kanssa. Tällä kertaa on tullut tarkempia ohjeita, sanotaan näin, Koskinen totesi.

– Se on hyvällä mallilla.

Harkimo luopui Jokerit-omistuksestaan 

Jokerien edustuksen tulevan kotihallin lisäksi hämärän peitossa on toistaiseksi pysynyt myös yhtiön tuleva omistuspohja. Aiemmin yhtiö on ollut 100-prosenttisesti Joel Harkimon omistuksessa, mutta Koskisen mukaan Harkimo on luopunut omistajuudestaan. 

Harkimon ratkaisusta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Koskinen vahvisti tiedon MTV Urheilulle, mutta ei avannut tarkemmin ratkaisun syytä.

– Tästäkin tiedotetaan lisää. Ei lähdetä nyt spekuloimaan sitä syytä tarkemmin, Koskinen totesi.

Tiettävästi Harkimon nimi on ollut ainakin SM-liigassa monelle taustavaikuttajalle punainen vaate. Joel Harkimon isä Harry Harkimo oli pitkään Jokerien pääomistaja ja vei seuran skandaalinkäryisellä tavalla SM-liigasta KHL-kaukaloihin vuonna 2014. Samalla myös joukkueen kotihallina toiminut Ilmalan areena siirtyi venäläisomistukseen.

Jos Jokerien Mestis-hakemus saa kannatusta Jääkiekkoliiton liittohallituksessa, seuran on seuraavaksi täytettävä Mestkiksen lisenssivaatimukset. Lisenssihakemuksen käsittelee puolestaan Jääkiekkoliiton lisenssikomitea. Jokerien lisenssihakemuksen on oltava valmis maaliskuun loppuun mennessä, jotta sarjapaikka Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle lopulta heltiäisi ensi kaudeksi.

Jokerien hakemuksen lähettämisestä uutisoi ensimmäisenä Yle.

Lue myös:

    Uusimmat