Jeremy Clarksonin uutta sarjaa rakastavat kaikki – paitsi tähdelle potkut antanut BBC

Top Gear -ohjelmasta tuttu tähtikolmikko luotsaa upouutta sarjaa, jonka ensimmäinen jakso näki päivänvalon tänä viikonloppuna.

Jeremy Clarkson tuli tunnetuksi suurta suosiota nauttineen Top Gear -auto-ohjelman juontajana. Vuonna 2015 Britannian yleisradioyhtiö BBC antoi Clarksonille potkut jo pitkään jatkuneen kinastelun ja väkivaltaisen välikohtauksen jälkeen.

Samalla ohjelman jättivät vapaaehtoisesti myös juontajakollegat James May ja Richard Hammond.

Nyt tuttu kolmikko luotsaa uutta auto-ohjelmaa, joka kantaa nimeä Grand Tour. Ohjelman ensimmäinen jakso ilmesty Amazonin suoratoistopalveluun viime perjantaina ja siinä nähtiin tuttuun tyyliin niin näyttäviä stuntteja kuin poliittisesti epäkorrekteja vitsejäkin.

Brittilehti Daily Mail kertoo, että ensimmäinen jakso on kirvoittanut ylistäviä kommentteja kriitikoilta ja fanit hehkuttavat ohjelman olevan huomattavasti parempi kuin Top Gear.

Daily Mail huomio myös, että ainoan selvästi negatiivisen kritiikin antoi Clarksonille potkut antanut BBC, joka kuvaili ohjelmaa ”vaivaannuttavan ylimieliseksi”, vertasi sitä keskiaikaiseen tilannekomiikkaan ja väitti, että juontajakolmikko on riidoissa, koska Clarkson ”vihaa” kollegoitaan.

BBC:n kritiikki herätti nopeasti huomiota Twitterissä. 

– Ainoa negatiivinen kommentti Grand Tour -ohjelmasta tuli BBC:ltä. Vaikeaa keksiä, että miksi...

– Jännää, miten kaikki muut kriitikot rakastivat Grand Touria mutta tämä katkera tyyppi kirjoittaa moista roskaa. 

The Grand Touria kuvattiin hiljattain myös Suomen Lapissa.

Autoiluohjelman yksinoikeudella esittävä Amazon Prime -suoratoistopalvelu laajenee joulukuussa yli 200 maahan. Vielä ei ole tiedossa, tuleeko palvelu myös Suomeen. Tällä hetkellä palvelu on saatavilla Yhdysvalloissa, Brittein saarilla, Saksassa, Itävallassa ja Japanissa.

Lue myös:

    Uusimmat