– Kesän 1944 perääntymistaistelujen aikaan olin 22-vuotias, mutta silti jo sodan veteraani. Olin rintamalla ensi kerran talvisodan alkaessa, silloin 17-vuotiaana. En silti koskaan ole ajatellut, että olisin menettänyt nuoruuden vuoteni sotaan. En ole katkera. Oli niin itsestään selvää olla mukana. Tein sen, mikä oli velvollisuus.
Tänään, kesällä 2014 Antti Henttonen on 92-vuotias. Hän selviytyi sodasta haavoittumatta – ja myös ilman suurempia sielullisia vammoja.
Aktiivinen veteraani
10. heinäkuuta 1944 aliupseeri Antti Henttonen sai kutsun upseerikouluun Niinisaloon, hänen sotansa rintamalla päättyi. Neuvostoliiton marssi Suomeen ei onnistunut ja loppukesästä Stalin keskittyi Saksan nujertamiseen. Henttonen sai syyskuun alussa komennuksen takaisin sotaan, mutta rauha ehti ensin.
Tänään 92-vuotias Antti Henttonen on opetusneuvos ja Opettaja-lehden päätoimittaja 1952–1984. Hän on kirjoittanut useita kirjoja kotiseudustaan ja sotamuistoistaan. Hyväkuntoinen ja aktiivinen vetaraani on myös runoilija ja laululyyrikan taitaja. Nyt hän harkitsee jo vähän hellittämistä.
– Jos pikkuhiljaa luopuisin veteraanien luottamustehtävistä. On ollut kalenteri aika täynnä näihin päiviin asti, mutta eipä ole tarvinnut miettiä, miten aikansa käyttäisi.
– Joskus näen painajaisia, uni on miltei aina samankaltainen: olen saarroksissa, en saa asetta laukeamaan, jalat eivät nouse pakenemiseen. Ja usein olen unessa menetetyn kotini lähimaastossa, kertoo Karjalasta, Antrean pitäjästä kotoisin oleva Henttonen.
Evakko sahasi kodin lipputangon poikki
– Eniten minua haavoittikin kodin menettäminen. Muistan hyvin talvisodan evakkoon lähdön: Saimme armeijalta hevosen lainaksi kuljetukseen. Minä lähdin viimeisenä. Hain liiteristä pokasahan ja sahasin lipputankomme poikki ja vielä varmuuden vuoksi kolmeen osaan. Ettei siihen vain ikinä nouse…, Henttosen puhe keskeytyy liikutukseen.
Jatkosodan viimeisenä kesänä 1944, 70 vuotta sitten Henttosen perhe jätti toisen ja viimeisen kerran kotinsa, silloin Antti-poika oli sodassa.
