Voimahyökkääjä Turo Järvinen teki monia jääkiekkofaneja yllättäneen päätöksen ja vaihtoi tutun punanutun täksi kaudeksi Tampereen Ilveksen väreihin. Hänelle itselleen päätös ei loppupeleissä ollut kuitenkaan vaikea.
- Vastuuta ja uusia kuvioita lähdin Tampereelta hakemaan. Ilves tuntui tosi hyvältä vaihtoehdolta. Olen kuitenkin arvostanut tätä seuraa jo ennen kuin itse edes siirryin tänne. Kyllä muitakin vaihtoehtoja oli, mutta tultiin hyvin juttuun Ilveksen kanssa, joten päätös oli helppo, Järvinen toteaa MTV3:lle.
Järviselle itselleen Helsingin paikalliskamppailut ovat enemmän tuttuja kuin nykyisen kotikaupungin väännöt, joissa Ilves on jäänyt viime aikoina alakynteen. Hän näkee kuitenkin molemmissa paljon samaa.
- Vaikea on nyt ihan manselaiseksi heittäytyä kun juuret eivät ole Tampereella, mutta kyllä täällä aika paljon samaa on. Joukkueet on täälläkin verivihollisia omalla tapaa sekä yleisökin syttyy näihin peleihin tosi hyvin, hän päättää.
(MTV3)