Naisen järkyttävä tarina: Aviomies huumasi ja käytti nukkuvaa vaimoaan hyväkseen vuosia
Yhdysvaltalainen Mandy Boardman kirjoittaa Time-lehdessä koettelemuksesta, joka jatkui vuosia. Hän haluaa muistuttaa tarinallaan ihmisiä siitä, että myös avioliitossa tapahtuva raiskaus on rikos.
Mandy Boardman kirjoittaa rakastuneensa mieheensä aikoinaan pyörremyrskyn lailla. Rakastunut pari meni naimisiin, sai lapsia ja alkoi hiljalleen etääntyä toisistaan. Boardman kertoo, että kyseessä oli tavallinen tarina: Arjen pyörittäminen, lapset, työ ja harrastukset veivät aikaa suhteelta, mutta hän ei silti kokenut, että mitään oli varsinaisesti vialla.
Seitsemän vuoden avioliiton jälkeen Boardman alkoi kärsiä muistihäiriöistä ja uupumuksesta. Yhtenä yönä hän heräsi puoliksi liuennut pilleri suussaan ja toisena yönä hän heräsi ilman vaatteita. Boardman pelkäsi olevansa unissakävelijä.
Oudot tapahtumat jatkuivat, kun Boardman alkoi maistaa karvaan maun nukkuessaan, aivan kuin olisi yrittänyt niellä aspiriinia siinä onnistumatta. Yhtenä yönä hän heräsi, kun aviomies seisoi taskulamppu kädessään suoraan hänen yläpuolellaan. Mies yritti piilottaa patjan alle pientä pulloa ja Boardman vaati saada tietää, mitä pullossa on. Mies myönsi syöttäneensä vaimolleen öisin unilääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden sekoitusta, mutta sanoi tehneensä sen vain, jotta vaimo saisi nukkua rauhassa. Mies lupasi kuitenkin lopettaa vaimon pyynnöstä.
Lupauksesta huolimatta mies jäi kiinni vaimonsa huumaamisesta useita kertoja seuraavien vuosien aikana. Boardman pelkäsi, että mies saattaisi olla sekaantunut hämäräpuuhiin, joten hän päätti tutkia miehensä puhelimen. Puhelimesta paljastui kolme videota, joissa mies raiskaa vaimoaan tämän maatessa sängyssä tiedottomana.
Tuomittiin "huonona aviomiehenä"
Boardman näytti videot miehelleen, joka käyttäytyi kuin ei olisi tehnyt mitään väärää. Lisäksi hän uskotteli vaimolleen, ettei kukaan uskoisi tätä videoista huolimatta. Niinpä Boardman päätyi eroamaan miehestään.
Hän havahtui vasta myöhemmin mahdollisuuteen haastaa mies oikeuteen. Mies tuomittiinkin useista rikoksista – kotiarestiin. Mies rikkoi myöhemmin arestia ja hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Tapauksen tuomari sanoi jälkeenpäin Boardmanille, että mies oli ehkä ollut huono aviomies, mutta hän oli kuitenkin hyvä isä lapsilleen.
– Anteeksi vain, hyvä herra. Tämä mies raiskasi minut vuosien aikana useita kertoja. Raiskaaminen ei tee hänestä huonoa aviomiestä. Se tekee hänestä rikollisen, Boardman kirjoittaa.
Kertomalla tarinansa Boardman haluaa muistuttaa ihmisiä siitä, että myös avioliitossa tapahtuva raiskaus on rikos.
– Jotkut ihmettelevät, miten mies voi raiskata vaimonsa. Minun tarinani paljastaa, että sitä tapahtuu. Olit sitten naimisissa raiskaajasi kanssa tai et, jos seksiin ei ole suostumusta, kyseessä on raiskaus.
Lähde: Time.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää