Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala jakoi Suomen rallilupaukselle Sami Pajarille tärkeitä neuvoja Jyväskylän MM-rallin alla.
Rallin pääluokassa eli WRC:ssä Martins Sesks teki melkoisia temppuja sekä Puolan että Latvian MM-rallissa heti pääluokkadebyyttinsä jälkeen. Sesks taisteli kotirallissaan Latviassa jopa palkintopallipaikasta vielä rallin viimeisenä päivänä sunnuntaina. Tekniset murheet kostautuivat kuitenkin viimeisellä pätkällä.
24-vuotias Sesks tuli kuitenkin sensaation lailla mukaan karnevaaleihin.
Suomessa, tulevassa Jyväskylän MM-rallissa, 22-vuotias Sami Pajari tekee oman WRC-debyyttinsä, kun hän hyppää Toyota Yariksen rattiin.
Pajarin piti alun perin debytoi pääluokassa jo Latviassa, mutta debyyttiä siirrettiin eteenpäin.
2:05Miten WRC2:sta pääluokkaan hyppy näkyy kartturilla? Enni Mälkönen tekee suomalaista historiaa
Toyotan tallipäällikön Jari-Matti Latvalan mukaan Pajarin ei kannata vertailla itseään Sesksiin, koska olosuhteet ovat toisenlaiset.