Jari Kurri muistuttaa juhlakalu Teemu Selännettä metkasta käänteestä – "Nyt on virallinen lupa"

Jari Kurri muistaa, miten Teemu Selänteellä oli vauhti päällä jo kaksikon ensimmäisellä kohtaamisella. Jääkiekon viisinkertainen Stanley Cup -voittaja lähettää tänään perjantaina 50 vuotta täyttävälle "Salamalle" myös hulvattoman muistutuksen.

Elettiin 1980-luvun loppupuolta, kun Kurri kohtasi Selänteen ensimmäisen kerran omaa nimeään kantaneessa kiekkokoulussa Heinolassa. Ensivaikutelma juuri täysi-ikäisestä Selänteestä oli Kurrin mukaan "aika vilkas".

– Teemu oli vasta saanut ajokortin, ja minulla oli sellainen auto, jota hän halusi kokeilla. Sanoin, että ota rauhallisesti vaan, kaksi kättä rattiin, Kurri muistelee MTV Urheilulle.

Lopputulema: Selänne vingutti auton renkaita oikein huolella.

– Hän lähti menemään ja tuli jonkin ajan päästä takaisin. Haistelin, että tässähän rengas oikein haisee. Hän oli vähän kokeillutkin sitä autoa, Kurri naurahtaa.

– Vauhtia oli jo silloin ja bensaa suonissa.

Yhteinen kausi Anaheimissa

Kurri ja Selänne pelasivat ensi kertaa yhdessä Leijonissa kaudella 1990–91, jolloin kumpikin pääsi MM-kisoihin. Kaksikon tiet kohtasivat muutaman vuoden päästä samassa seurajoukkueessa Jokereissa NHL:n työsulkukauden 1994–95 alussa, jolloin plakkariin tuli Euroopan seurajoukkueiden mestaruus. Kurri ja Selänne tahkosivat sittemmin Leijonien ohella yhdessä myös NHL:ssä Mighty Ducks of Anaheimissa sesongilla 1996–97.

Siinä missä Selänne pelasi tuolloin NHL:ssä uransa huippuvuosia, 10 vuotta vanhemman Kurrin loppusuoralla ollut karriääri oli kääntynyt miehen omienkin sanojen mukaan laskuun.

– Tilanteemme olivat vähän erilaisia, mutta oli hienoa päästä läheltä seuraamaan nuorien pelaajien tekemistä, Kurri sanoo ja mainitsee Selänteen ohella nimeltä Paul Kariyan.

Golfkierroksen jälkeen yhdessä MM-kisoihin

Kurrin mukaan hänellä ja Selänteellä on ollut aina hauskaa yhdessä. Samaan aikaan on vallinnut molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus.

Venettä on soudettu paikan tullen samaan suuntaan, kuten keväällä 2008 Kurrin toimittua Leijonien pitkäaikaisena GM:nä.

– Teemun tuleminen Kanadan Halifaxin MM-kisoihin oli vähän epäselvää. Päätin ottaa lennon ja käydä paikan päällä Anaheimissa katsomassa, mikä tilanne oli. Pelattiin Teemun kanssa yksi rundi golfia, vähän poljettiin kuntopyörää ja lyötiin kättä päälle, että eiköhän lähdetä tästä kisoihin.

Kaksikko lähti, ja siltä reissulta oli tuliaisina MM-pronssia.

"Sitä päivää tuskin nähdään"

Vaikka kirkkain kruunu Leijonista jäi puuttumaan, Selänne saavutti olympiahopeaa, kolme olympiapronssia, MM-hopeaa, MM-pronssia ja maailmancupin kakkossijan.

Stanley Cupin NHL:n kolminkertainen maalikuningas voitti Anaheimissa keväällä 2007. Ja ensimmäisellä NHL-kaudellaan 1992–93 hän oli takonut tulokkaiden maali- ja piste-ennätykset uusiksi nakuttamalla 84 runkosarjaottelussa Winnipeg Jetsissä tehot 76+56=132.

– Rookie-kauden maalimäärä oli ihan posketon. Sitä päivää tuskin nähdään, että joku 18-vuotias tai kaksikymppinen tulee tekemään 76 maalia tai enemmän, Kurri ylistää.

"Sitä minä arvostan"

Kurri pitää vuonna 2017 jääkiekon kunniagalleriaan Hockey Hall of Fameen valitun Selänteen uran kaikkein suurimpana meriittinä sen huimaa pituutta huipputasolla. Kaudella 1992–93 alkanut NHL-ura tuli maaliinsa vuonna 2014, jolloin Selänne päätti taipaleensa Anaheim Ducksin paidassa.  

– Se, että pystyy pelaamaan noin pitkän uran huipputasolla, ei ole ihan helppoa. Siihen vaaditaan paljon työtä, kunnianhimoa ja motivaatiota. Sen Teemu pystyi pitämään yllä.

Kurri ynnää Selänteen olleen kilpailuhenkinen ja kova treenaaja.

– Se on ajanut häntä eteenpäin. Sitä minä arvostan.

Kurri arvostaa Selännettä myös monista muista piirteistä.

– Hän on ystävällinen seuraihminen, ottaa aina huomioon muita. Fanien kanssakin hän on tehnyt arvokasta ja kovaa työtä. On riittänyt aikaa heille.

– Teemua myös harvemmin näkee huonolla päällä, että sen ainakaan huomaisi.

Jokerienkin asiat pöydällä

Nykyään Kurri ja Selänne pitävät yhteyttä Kurrin mukaan "silloin tällöin joistain asioista".

– Kesäisin vähän enemmän, vaikka on Teemu käynyt toisinaan talvisinkin Suomessa.

Listalla ovat olleet myös Kurrin omistaman ja Selänteen nuoruusvuosien seuran Jokerien asiat.

– Niistäkin ollaan keskusteltu. Teemu tietää tilanteen ja katsoo, miten aika menee ja mikä tilanne sitten on.

Lupa pitkiin kalsareihin

Kurrilla itsellään tuli toukokuussa mittariin 60 vuotta. Selänteellä on puolestaan 50-vuotisjuhlapäivä tänään.

– Erittäin paljon onnea. 50 on vain luku. Ei muuta kuin kaulukset pystyssä eteenpäin samalla tavalla, Kurri toivottaa ja höystää haastattelua vielä huumorilla:

– Meillä on tapana, että on lupa pitää pitkiä kalsareita talvella, kun täyttää 50. Voi laittaa Teemulle muistutukseksi, että hänellä on nyt siihen virallinen lupa.

Teemu Selänne täyttää 50 vuotta! Nämä kohokohdat kiekkolegendan uralta saavat aikaan kylmät väreet 1:02
Teemu Selänne tänään 50 vuotta – tässä kohokohtia kiekkolegendan urasta NHL:ssä ja Leijonissa.

Lue myös:

    Uusimmat