"Minä tärisin" – Teemu Selänne valitsi uransa tärkeimmäksi ottelun, jossa ei edes pelannut

Tulosruutu toukokuussa 2007: Teemu Selänne nousi Anaheim Ducksin jatkoaikasankariksi NHL:ssä 3:23
Teemu Selänne iski huipputärkeän jatkoaikamaalin Detroit Red Wingsin verkkoon Anaheim Ducksin mestaruuskeväänä 2007.

Teemu Selänne uskoo, että Winnipegissä 8. huhtikuuta 1990 pelattu NHL-ottelu oli erittäin merkittävä hänen ikimuistoisen uransa kannalta. 

Winnipeg Jets kohtasi tuolloin pudotuspelitaistossa Edmonton Oilersin. Edmonton eteni tuona keväänä mestariksi saakka, mutta oli ongelmissa Jetsin kanssa avauskierroksella.

SM-liigassa jalkansa loukannut Selänne oli agenttinsa Don Baizleyn toiveesta paikalla, kun Jets voitti 3. ottelun 2-1 ja eteni seuraavassa pelissä jo 3-1-sarjajohtoon. Se ei kuitenkaan lopulta riittänyt. 

Selänne ja Jets muistetaan varsinkin suomalaistykin sensaatiomaisesta NHL-tulokaskaudesta 1992-1993, kun Selänne takoi ennätykselliset 76 runkosarjaosumaa. Pohjat tälle urotyölle valettiin suomalaislegendan mukaan tuolloin, 8. huhtikuuta 1990.

– Yleisön muodostama valkoinen meri, se oli uskomaton, Selänne muistelee NHL:n verkkosivuilla viitaten kanadalaisseuran tunnusväriin. 

– En ollut kokenut mitään vastaavaa aiemmin elämässäni. Vaikka en ollut mukana jäällä, muistan ikuisesti tuntemukseni. Minä tärisin, siellä oli niin paljon energiaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Kesällä 1988 Jetsin varaama Selänne oli ehtinyt pelata SM-liigassa tuolla kaudella vain 11 ottelussa ennen loukkaantumistaan. Sesonki päättyi siihen, mutta seuraavat kaudet Jokereissa ja maajoukkueessa tasoittivat tietä NHL:ään.

Hän tiesi vaatimustason, koska oli todistanut Jets-Oilers-ottelun läheltä.   

– Olin pelannut pudotuspelejä Suomessa, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Se oli niin kovaa peliä. Se motivoi minua, ja päätin palatessani Suomeen, että minun pitää olla valmis, sillä nyt on tosi kyseessä. Halusin olla fiksumpi ja vahvempi sekä fyysisesti että henkisesti.

Selänne sanoo ohjeistaneensa nuoria pelaajia katsomaan NHL-otteluita paikan päällä ennen suunniteltua Pohjois-Amerikan valloitusta. 

– Takaan heidän olevan itselleen rehellisempiä sen suhteen, että ovatko he valmiita. 

NHL:ssä lähes 1 500 runkosarjatehopistettä takonut Selänne, 49, nostaa esiin myös kaksi pudotuspeliottelua omalta peliuraltaan. 

– Ensimmäinen pudotuspelini kotihallissa (Winnipeg-Vancouver 23. huhtikuuta 1993). Tein hattutempun, voitimme ja valkoinen fanimeri oli mieletön. 

– Ja sitten 2007 Stanley Cup -finaalien viides ottelu, jossa voitimme mestaruuden. 

– En voi jättää näistä kolmesta mitään mainitsematta. Mutta rehellisesti sanottuna, tuo ensimmäinen, jossa en edes pelannut, oli urani kannalta tärkein. 

Selänne juhli jääkiekon himotuinta pokaalia Anaheim Ducksin paidassa. Hän edusti NHL-urallaan myös San Jose Sharksia ja Colorado Avalanchea. 

Lue myös:

    Uusimmat