Mainos

Jari Isometsältä suorat sanat Suomen MM-hiihtojoukkueesta – "Ihan heti ei tule tällaista mieleen"

10:00
Videolla raporttia Salpausselän kisojen hiihdoista.

Suomelta lähtee ensi viikolla käynnistyviin Seefeldin MM-kisoihin maastohiihtomaajoukkue, jossa on yhteensä kymmenen naista ja yhdeksän miestä. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä hämmästelee joukkueen kokoa.

– Ainakin naisissa on porukkaa. Kohtuullisen vaatimattomilla näytöillä joukkueeseen päästiin, Isometsä viittaa talven maailmancup-menestykseen.

Suomi julkisti maanantaina hiihtomaajoukkueensa viimeiset valinnat. Miehissä joukkue täydentyi Lauri Vuorisella, ja kotiin jääväksi varahiihtäjäksi nimettiin Martti Jylhä. Naisissa mukaan otettiin vielä Katri LylynperäAnne Kyllönen ja Susanna Saapunki.

Saapungilla on tältä kaudelta kolme henkilökohtaista maailmancupin pistesijoitusta (parhaimmillaan 20:s), Kyllösellä yksi (21:s). Kyllönen hiihti tosin pirteästi sunnuntaina, kun hän oli Salpausselällä maailmancupin parisprintissä Johanna Matintalon parina viides.

Lylynperä nappasi puolestaan kauden toistaiseksi ainoat maailmancupin pisteensä oltuaan lauantaina Salpausselällä vapaan sprintissä 18:s.

– Ihan heti ei tule mieleen tällaista, että olisi 10 naista ollut joukkueessa. Se on aika paljon ja kertoo meidän tilanteestamme tällä hetkellä. Jos meillä olisi se tilanne, että meidän ykköstykkimme olisivat kaikki huippukunnossa, siellä olisi kaksi–kolme hiihtäjää, jotka hiihtäisivät kaikki matkat. Silloin ei tarvittaisi noin paljon porukkaa kisoihin, Isometsä sanoo.

– Nyt tilanne on se, että Krista (Pärmäkoski) voi hiihtää kaikki tai yhtä lukuun ottamatta kaikki matkat ja muuten pakka on aika auki. Sehän on varmasti selityksenä, miksi näin paljon porukkaa valitaan. Valmennusjohto on ajatellut sitä, että saadaan jokaiselle matkalle täysi miehitys eli neljä hiihtäjää.

Myös Kyllösen valinnan Isometsä näkee sitä kautta, että joka matkalle saadaan täysi nippu suomalaisia.

– Mutta kyllähän se on varmasti sillä tavalla, että hirveästi ei työnkuvaa Annelle ole. Onhan se mukavaa urheilijalle, kun viime kisoihin (Pyeongchangin olympialaisiin) hän ei päässyt ja edelliset kisat Lahdessa (MM-2017) menivät ihan mönkään. Varmaan silläkin tavalla tärkeä juttu, mutta eihän sillä mitalitaulukkoa muuteta, Isometsä sanoo.

"Näki, että näin tulee käymään"

Miesten puolella Isometsä pitää Vuorisen valitsemista ja Jylhän jättämistä varahiihtäjäksi oikeana ja odotettuna ratkaisuna.

– Martti Jylhä pystyisi hiihtämään lähinnä sprinttiä, ja tällä hetkellä joukkueessa on neljä sprintteriä, kun Anssi Pentsinen hiihtää sprintin. Salpausselän kisat oli se katsastuskisa ja sen näki niiden tulosten jälkeen, että näin tulee käymään.

Vuorinen oli lauantaina Salpausselän sprintissä lähempänä välieräpaikkaa, mutta hän taipui Ranskan Richard Jouvelle 0,05 sekunnin erolla ja jäi erässään kolmanneksi. Jylhän karsiutuminen oli selvä peli, ja hän jäi puolivälierissä eränsä viimeiseksi.

Suomen hiihtomaajoukkue Seefeldin MM-kisoihin: 

Naiset:
Anita Korva
Anne Kyllönen
Katri Lylynperä
Johanna Matintalo
Laura Mononen
Kerttu Niskanen
Eveliina Piippo
Krista Pärmäkoski
Riitta-Liisa Roponen
Susanna Saapunki

Miehet:
Ristomatti Hakola
Matti Heikkinen
Perttu Hyvärinen
Lari Lehtonen
Joni Mäki
Iivo Niskanen
Antti Ojansivu
Anssi Pentsinen
Lauri Vuorinen

Kotiin jäävä varahiihtäjä: Martti Jylhä

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja