Janne Ahonen tekee paluun kilpamäkeen – SM-kisoihin aivan oma perhetaisto

Mäkihyppylegenda Janne Ahonen tekee paluun kilpamäkeen, kun hän osallistuu viikonloppuna SM-kisoihin Taivalkoskella ja Rukalla.

Kisoihin saadaan kunnon perhetaisto, kun Ahonen yrittää liitää pidemmälle kuin poikansa Mico Ahonen.

41-vuotiasta Janne Ahosta ei nähty tällä kaudella maailmancupin kilpailuissa. Edellisen kerran hän oli kisamäessä maaliskuussa 2018 Lahdessa.

Mäkihypyn ja yhdistetyn kilpakaudet päätetään viikonloppuna Koillismaalla. Perjantaina kamppaillaan pienmäen SM-mitaleista Taivalkoskella ja lauantaina siirrytään 90 kilometrin päähän Rukalle, jossa jaetaan SM-mitalit suurmäessä.

Naisten mäen puolella SM-kisoista puuttuu yksi kova nimi, kun Julia Kykkänen ei ole mukana. Sen sijaan muut kärkinimet, kuten Susanna Forsström, Jenny Rautionaho ja Julia Tervahartiala ovat taistelemassa mitaleista.

Yhdistetyssä SM-kullasta kamppailevat kaikki Suomen kärkikaartin edustajat. 

Lue myös:

    Uusimmat