Janna päivitti synnytyksensä minuutti minuutilta someen: "Vanhemmat ihmiset päivittelevät, miten mikään ei enää ole yksityistä"
Synnytyksensä WhatsApp-ryhmään jakaneen Jannan mies tuli avuksi, kun kirjoituskyky meinasi hävitä kipujen myötä.
Synnytys on monelle äidille hyvin yksityinen asia, mutta ei 24-vuotiaalle Jannalle, jonka synnytystä voidaan kutsua varsinaiseksi somesynnytykseksi. Nainen päivitti synnytyksensä sujumista tiheään perustamaansa WhatsApp-ryhmään, ja myöhemmin viestit päätyivät luettavaksi myös naisen blogiin.
Viestien kirjoittelu kesken synnytyksen huvitti kätilöä
Ennen jokaista raskauttaan Janna kertoo liittyneensä Facebookissa odottavien äitien ryhmään, mistä idea somesynnytykselle saikin alkunsa. Ryhmäläisten kesken perustetussa WhatsApp-ryhmässä keskusteltiin avoimesti niin arkisista asioista kuin ihmissuhteistakin, ja pian oman synnytyksen jakaminen ryhmäläisille alkoi tuntua Jannasta täysin luonnolliselta valinnalta.
Janna ei kuitenkaan halunnut viestiensä hukkuvan muiden joukkoon, vaan päätti perustaa oman WhatsApp-ryhmän, joka sai leikkisäksi nimekseen ”Nysse tulloo!”. Ensimmäiset viestit kilahtivat parinkymmenen naisen ryhmään kello 22.23, viimeinen seuraavana aamuna kello 12.15.
"Kello 01:06 - Must tuntuu, ettei tää synnytys oo ees käynnis. *Vedet silmissä naurava emoji*"
– Tahdoin saada synnytyksen aikana kirjoitetut viestit itselleni talteen. Omaan ryhmään sain lisättyä myös niitä, jotka eivät alkuperäiseen ryhmään kuuluneet, ja näin sain päivitettyä tilannetta yhdellä viestille kaikille, joille siitä tahdoin kertoa, Janna kertoo MTV Lifestylelle.
Alkuperäinen odottajien ryhmä oli lapsen isälle tuttu, mutta hän ei tainnut osata aavistaa, mihin idea synnytysryhmän perustamisesta lopulta oikein johtaisi.
"Kello 02:34 - Niin kauhee paine, et vaikee seistä suoras."
– Synnytysryhmää perustaessa mies tokaisi vitsillä, että voi päivitellä sinne synnytyksen aikana, ja niinhän se sitten loppuvaiheessa menikin, kun puolisen tuntia ennen tytön syntymää kirjoituskyky hävisi kipujen myötä ja mies jatkoi lauseesta, joka itseltä jäi kesken, Janna kertoo.
Kesken synnytyksen viestejä kirjoitelleet vanhemmat aiheuttivat ihmetystä myös kätilön keskuudessa, jota Jannan mukaan kiinnosti kovasti, montako jäsentä ryhmässä oikein oli ja mistä päin ryhmäläiset olivat kotoisin.
"Kello 03:50 - Kuljin hetken käytävällä ja nyt taas käyrillä. En tiiä onks tääl niin huono ilma, et heti saliin tullessa alkaa pyörryttää."
– Naureskeltiin yhdessä asialle ja kätilö hymyili itsekseen, kun kivuissani kerroin päivittäväni tilannetta someen, Janna kertoo.
Ryhmäläisiltä saatu tuki muodostui korvaamattomaksi
Tempauksen myötä Janna kertoo saaneensa niin positiivista kuin vähän negatiivisempaakin palautetta. Nuoremmat ihmiset pitävät vertaistukiryhmää tärkeänä asiana, toisin kuin monet vanhemmat kommentoijat.
"Kello 07:42 - Nyt alkaa tuntuu niin, et jalat alkaa pikkuhiljaa tärisee."
– Osa pitää juttua hyvänä tapana vetää tuntematon ja pelottava viitta pois synnytyksen yltä, sillä se saattaa olla myös rauhallinen ja kaunis tapahtuma roiskuvan veren ja kauhuleffakiljahdusten sijaan.
– Vanhemmat ihmiset päivittelevät, miten mikään ei enää ole yksityistä, ja eräskin kehotti ottamaan WhatsAppin mukaan petipuuhiin, Janna kertoo saamastaan palautteesta.
"Kello 12:15 - Janniina voi hyvin. *<3* 3,6kg ja 51cm, pää 35cm."
Janna toteaa, että WhatApp-ryhmän ansiosta hän sai itselleen parikymmentä ilmaista somedoulaa, joiden antama tuki ja kannustus muodostuivat korvaamattomaksi avuksi.
***
Uusimmat
-
00:20
Real Madrid -tähden hevosen potku ratkaisi Napolissa – Arsenal suistui odottamattomaan tappioon
-
00:01
Miten voimistuviin luonnonkatastrofeihin tulisi varautua?
-
23:57
Manchester Unitedin ilta päättyi katastrofiin – Casemiro punaisella kortilla ulos, argentiinalaistähti latoi rangaistuspotkun ohi ja paikkasi virheensä
-
23:33
Jude Bellinghamin posketon debyyttikausi Real Madridissa jatkuu – Napoli tauolta takaisin hurjalla vyöryllä
-
22:52
Venetsiassa paha bussiturma – mahdollisesti kymmeniä kuolleita
-
22:45
Raimot kokoontuvat Kokkolassa – mistä on kyse?
-
22:45
Manchester Unitedin nuori tanskalaiskärki leimasi tavaramerkkinsä – vanha hylkiöhyökkääjä puraisi hetkeä myöhemmin takaisin
-
22:33
Valioliiga julkaisi uskomattoman ääninauhan VAR-huoneesta – karmea tuomarivirhe riisti Liverpoolilta maalin
-
22:25
Yhdysvallat: Serbia vetää joukkojaan Kosovon rajalta
-
21:37
Valkoinen talo: Yhdysvaltain apu Ukrainalle loppuu muutamassa kuukaudessa, jos lisää varoja ei tule – MTV seuraa sotaa
-
21:34
Berliinin olympiastadionilla häkellyttävä suoritus – Tuomas Virkkunen haltioitui unelmamaalista: "Sopii ihastella kaikista mahdollisista kuvakulmista"
-
21:30
Jarkko Niemen vauhdikas TTK-veto valloitti tuomarit: "Hurmaava esitys"
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
Lataa lisää