Kerimäkeläinen Marko Savolainen oli käynyt poraamassa pilkkireikiä Puruveden jäähän tasaisesti koko talven. Saalis oli ollut laihanlainen, mutta kultaa oli odotettavissa, kun mies pakkasi pilkkireppunsa autoon viime sunnuntaina.
Katso yllä olevalta videolta, mitä käytännön asioita kuluttajien tulisi kokki Jyrki Sukulan ja WWF Suomen asiantuntija Matti Ovaska mielestä pitää mielessä, kun he menevät ostamaan kalaa kaupan tiskiltä. Entä miten kalaa kasvatetaan ekologisesti?
– Lähdin viiden aikaan kotipihasta. Oli vielä ihan pimeää, kun pääsin jäälle. Ajattelin, että hiljalleen nykyttelen pilkkiä pohjan tuntumassa. Siinä ehdin noin puolitoista tuntia nykiä siimasta, kun auringon noustessa tärähti, Marko kertoo.


