Jälleen karu video yhdysvaltalaisviranomaisten toimista: Mielenterveysongelmista kärsinyt mies kuoli selliinsä

2:29
Näet tilanteen yllä olevalta videolta. Video voi järkyttää sisällöllään.

Vastikään julkaistu rintakameravideo paljastaa, kuinka 31-vuotias yhdysvaltalainen tummaihoinen Jamal Sutherland kuoli selliinsä yhdysvaltalaisviranomaisten käsittelyn seurauksena.

Kameraan on tallentunut, kuinka viranomaiset siirtävät väkisin mielenterveysongelmista kärsineen miehen sellistä. Video näyttää, kuinka mieheen käytetään pippurisumutetta sekä etälamautinta. 

Hän kuoli pian poliisien käsiin kohtelun seurauksena. Tilanne tapahtui tammikuun 5. päivänä.

Nuoruudesta asti mielenterveysongelmia

Sutherland odotti sellissään kuulemista epäiltyyn pahoinpitelyyn liittyen. Perheen omaisten mukaan mies oli kärsinyt nuoresta asti mielenterveysongelmista, ja hän oli hoitojaksolla Etelä-Carolinassa. Hoitopaikassa miehen epäiltiin pahoinpidelleen henkilökunnan jäsentä.

Tämän vuoksi poliisi pidätti hänet.

Mies kuoli seuraavana aamuna pidätyksestä pidätyskeskuksessa.

Videolla nähdään, kuinka miehen käsketään useaan otteeseen työntää kätensä ulos sellistä, jotta ne voidaan kahlita. Miehelle varoitetaan, että tähän käytetään voimaa, jos hän ei tottele.

Mies ei tottele ja tähän käytetään sekä pippurisumutetta että etälamautinta. Videolta voidaan kuulla, kuinka Sutherland kysyy, ”mitä varten tämä on?”.

Mies muuttuu elottomaksi

Lopulta viranomaiset menevät selliin sisään ja käskevät miehen rauhoittua. Tähän käytetään runsaasti etälamautinta, ja videolla nähdään, kuinka mies makaa maassa ja kirkuu.

Hänet raudoitetaan ja kuljetetaan ulos sellistä. Hetki tämän jälkeen mies muuttuu elottomaksi.

Sutherlandin isä on sanonut, että mielenterveyteen erikoistunut hoitaja olisi voinut muuttaa tilannetta sellissä.

– Hän oli jo valmiiksi pelokas ja hämmentynyt tilanteesta ja siellä ei ollut ketään, joka olisi voinut puhua hänen kanssaan ja osoittaa myötätuntoa ja ymmärrystä hänelle, isä James Sutherland sanoo.

Syyttäjä päättää kesäkuun loppuun mennessä, kohdistetaanko viranomaisiin syytteitä.

Näet tilanteen yllä olevalta videolta. Video voi järkyttää sisällöllään.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja