Jäätteenmäki selvittää luottamuksensa määrän keskustelemalla hallituskumppaneidensa kanssa.
Pääministeri Anneli Jäätteenmäki aikoo selvittää hallituskumppaneittensa kanssa mahdollisesti vielä tämän päivän aikana, onko hänellä riittävästi muiden luottamusta tehtävänsä hoitamiseen.
Jäätteenmäki suostui kommentoimaan vain lyhyesti sitä tyytymättömyyttä, jonka hänen eduskunnalle antamansa Irak-selvitys herätti niin hallituskumppaneitten kuin oppositionkin piirissä.
-Kysymys on poliittisesta luottamuksesta, ja me keskustelemme asiasta, Jäätteenmäki vastasi.
Keskustelujen ajankohdasta Jäätteenmäki totesi vain, että "varmaan tämän päivän aikana".
Pääministeri selvitti aikaisemmin tänään eduskunnalle Irak-vuotoa.
Jäätteenmäki kertoi ilmoituksessaan, että hän ei ole pyytänyt eikä välittänyt ulkoministeriön salaisia Irak -asiakirjoja. Hän kertoi saaneensa presidentin neuvonantaja Martti Manniselta faksilla kaksi briefing-muistiota. Ilmoituksen mukaan Jäätteenmäki ei ollut pyytänyt muistioita vaan ne tulivat yllätyksenä.
Poliisin kuulustelussa näytettiin alkuperäisiä Irak-asiakirjoja, joita Jäätteenmäki ei ilmoituksensa mukaan ollut nähnyt aiemmin. Jäätteenmäki kertoi keskustelleensa vaalitaistelun alla aiheista monen henkilön kanssa ja saaneensa runsaasti tietoa sekä suullisesti että kirjallisesti.
Pääministeri perusteli toimintaansa vaalitaistelutilanteeseen Irakin sodan tilanteeseen vedoten. Ilmoituksen viivästyminen johtui Jäätteenmäen mukaan tutkinnallisista syistä. Samassa yhteydessä Jäätteenmäki esitti pahoittelunsa presidentti Tarja Haloselle.
Pääministerin ilmoitus ei suoraan johda hallituksen nauttiman luottamuksen mittaamiseen eikä mihinkään muuhunkaan päätöksentekoon.
Oppositiossa kuitenkin harkitaan välikysymystä, ja sitä kautta luottamuslauseäänestystä. Oppositioryhmät kokoontuvat yhteiseen kokoukseen heti ilmoituksen jälkeen ja päättävät siellä jatkotoimista.
MTV3 lähettää illalla klo 19.30 puolen tunnin erikoislähetyksen Irak-vuodosta.