Jäähyväiset johdoille: Samsung esitteli ensimmäiset oikeasti langattomat kuulokkeet

Täysin langattomia kuulokkeita on jo nähty markkinoilla, mutta isot valmistajat ovat vielä pysyneet ulkona leikistä. Nyt Samsung on esitellyt ensimmäisen mallinsa, jossa kuulokkeiden välillä ei ole minkäänlaisia johtoja.

Gear IconX -kuulokkeet yhdistetään älypuhelimeen ilman johtoja eikä piuhoja ole myöskään korvanappien välillä. Käytön välillä kuulokkeet varastoidaan rasiaan, joka tarjoaa niille kaksi täyttä latausta. Yhdellä latauksella kuulokkeita voi käyttää puolentoista tunnin ajan, kun kyse on musiikin suoratoistosta esimerkiksi Spotifyn kautta. Jos musiikkia kuunnellaan mobiililaitteen omasta muistista, käyttöaika pitenee kolmeen ja puoleen tuntiin.

Akun kesto on täysin langattomien kuulokkeiden pahin pullonkaula. Samsung ei ole pystynyt tuomaan akun kestoon merkittävää ratkaisua. Kuulokkeiden istuvuutta korviin sen sijaan kehutaan hyväksi ensimmäisissä käyttökommenteissa. Kuulokkeet poistavat ulkopuolista melua, mutta käyttäjä voi kytkeä päälle tilan, joka pitää ulkopuoliset äänet kuuluvissa.

Kappalaiden vaihtaminen onnistuu hipaisemalla kuulokkeen pintaa. Samalla periaatteella lisätään ja vähennetään äänenvoimakkuutta ja siirrytään äänivalikossa. Kuulokkeet kertovat äänellä jokaisen toimenpiteen jälkeen, missä valikossa käyttäjä on.

Gear IconX toimii useimpien Android-puhelinten kanssa, mutta iPhonea uutuus ei tue.

Uutuuskuulokkeilla pyritään kosiskelemaan aktiivisia kuntoilijoita. Kuulokkeissa on sensorit sykkeen mittaamiseksi korvasta ja lisäksi ne osaavat kertoa kävellyn tai juostun matkan sekä kulutetut kalorit.

Gear IconX tulee myyntiin valkoisena, sinisenä ja mustana myöhemmin tämän vuoden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat