J. Karjalainen palaa lavoille 10 vuoden jälkeen

Muusikko ei ole esittänyt kymmeneen vuoteen omia kappaleitaan.

Pitkän linjan muusikko J. Karjalainen päättää noin kymmenen vuoden esiintymistaukonsa Emma Gaalassa 1. maaliskuuta.

Viime vuodet hän on kyllä esiintynyt ja julkaisuut kolme levyä amerikansuomalaisia kansanlauluja esittävän Lännen-Jukka-kokoonpanonsa kanssa, mutta miehen omia hittejä ei keikoilla ole kuultu.

Maaliskuussa J. Karjalaiselta ilmestyy pitkästä aikaa myös omia, uusia kappaleita sisältävä albumi Et ole yksin. Levyn ensimmäinen single Mennyt mies on tällä hetkellä radiokanavien toiseksi soitetuin ja iTunesin myydyin kappale.

Uuden levyn myötä J. Karjalainen aloittaa myös kiertueen huhtikuun alussa.

Musiikkimaailman menestyjät palkitaan Emma Gaalassa Barona Areenalla 1. maaliskuuta. Yle TV2 esittää gaalan kello 21 ja ennen sitä sen voi katsoa suorana Ylen nettisivuilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat