Yhdysvaltain varapresidentin perheeseen on syntynyt neljäs lapsi.
Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että hänen vaimonsa Usha Vance on synnyttänyt perheen neljännen lapsen.
Alec Neel Vance syntyi sunnuntaiaamuna paikallista aikaa Marylandissa Walter Reed National Military Medical Center -sotilassairaalassa.
– Usha ja vauva ovat onnellisia ja terveitä, ja lapsemme ovat innoissaan tavatessaan pikkuveljensä, Vance kirjoitti päivityksessä.
Kyseessä on uutistoimisto AP:n mukaan ensimmäinen kerta yli 150 vuoteen, kun Yhdysvaltain istuva varapresidentti on saanut perheenlisäystä.
41-vuotiaan Vancen perheessä on ennestään vanhempien lisäksi 9-vuotias Ewan, 6-vuotias Vivek ja 4-vuotias Mirabel.


