Italian ensimmäinen koronapotilas antoi puhtaat näytteet – muutaman päivän kuluttua lääkärit tekivät hätkähdyttävän löydön
Italialaiset lääkärit varoittavat kirjoittamassaan tapausraportissa, että koronavirus voi levitä silmien kautta vielä sen jälkeen, kun sitä ei enää löydy nenänielusta.
Koronaviruspandemian aikana terveysviranomaiset ovat alleviivanneet, ettei nenää, suuta tai silmiä tule kosketella, ellei ole juuri pessyt käsiään.
Tuore tapausraportti vahvistaa, että virus voi levitä tartunnan saaneen kasvojen ja erityisesti silmien kautta – senkin jälkeen, kun virusta ei enää ole havaittavissa nenänielussa.
Italian ensimmäinen varmistettu koronatapaus
Annals of Internal Medicine -julkaisussa ilmestynyt raportti perustuu 65-vuotiaan koronapotilaan sairauskertomukseen. Kyseessä on Italian ensimmäinen varmistettu koronatapaus.
Nainen matkusti koronaviruksen alkulähteiltä Kiinan Wuhanista Italiaan tammikuun 23. päivä. Vajaata viikkoa myöhemmin nainen kirjattiin sisään sairaalaan oireidensa vuoksi. Naisella oli kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa ja sidekalvotulehdus, joka aiheuttaa silmien punertamista. Neljä päivää myöhemmin potilaalle nousi kuumetta ja hän alkoi kärsiä pahoinvoinnista ja oksentelusta.
Koronatesti osoitti, että nainen oli sairastunut uuden viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin.
Silmäoireiden vuoksi lääkärit ottivat naiselta virusnäytteen nenänielun lisäksi myös silmistä. Näyte paljasti, että potilaan silmistä löytyi viruksen RNA:ta. Virusta havaittiin 21. sairaalapäivään asti, vaikka sidekalvontulehdus oli parantunut täysin jo päivää aiemmin.
Seuraavien muutamien päivien ajan virusta ei havaittu sen enempää naisen nenänielusta kuin silmistäkään. Ilo oli kuitenkin lyhyt. Viiden päivän päästä lääkärit löysivät viruksen RNA:ta jälleen kerran naisen silmistä. Tarkempi tutkimus paljasti, että virus oli saattanut jatkuvasti kahdentua silmän sidekalvolla. Tämän vuoksi koronavirus saattoi edelleen olla tartuttava.
Koronavirus voi levitä myös silmien välityksellä
Tapaus alleviivaa, että koronapandemian aikana on vältettävä kasvojen koskettelua ja huolehdittava säännöllisestä käsien pesemisestä. Raportti vihjaa, että koronavirus voi levitä silmien välityksellä jo varhaisessa vaiheessa sairastumista sekä sen jälkeen, kun virusta ei enää ole havaittavissa nenänielussa. Tämä hoitohenkilökunnan olisi hyvä huomioida.
Punertavat silmät on jo aiemmin yhdistetty koronavirustartuntaan, sillä virus voi aiheuttaa sidekalvontulehduksen.
Lähteet: Annals of Internal Medicine, Live Science, Fox News
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää