Israelin poliisi mukiloi Länsirannalla ammutun toimittajan arkunkantajia – välikohtaus ja arkun putoaminen tallentuivat videolle

Tapetun Al Jazeeran toimittajan arkku tippui melkein maahan – Israelin poliisi puuttui väkivaltaisesti muistotilaisuuteen 0:55
Videolle tallentui hetki, kuinka arkku lipeää kantajiensa käsistä Israelin poliisijoukkojen pamputuksen seurauksena.

Al Jazeeran toimittaja Shireen Abu Aqleh kuoli Israelin ratsian aikana Länsirannalla keskiviikkona. Hänelle järjestettiin muistotilaisuus perjantaina. 

Tuhannet ihmiset kerääntyivät eilen muistamaan 51-vuotiasta Shireen Abu Aklehia, kun hänen arkkunsa siirrettiin sairaalasta hautajaisiin ja lopulta hautausmaalle. Akleh haudattiin vanhempiensa viereen Siion-vuoren hautausmaalle. 

Muun muassa CNN:n julkaisemalla videolla näkyy, kuinka Israelin poliisi lyö pampuilla arkkua saattavaa väkeä, mukaan lukien Aklehin arkunkantajia. Tämän myötä arkun toinen puoli kolahtaa maahan. 

Välikohtauksesta on uutisoitu laajalti kansainvälisesti. Esimerkiksi The Guardian ja Al Jazeera kertovat Israelin joukkojen myös murtaneen auki ruumista kuljettaneen ruumisauton ikkunan.

Al Jazeeran mukaan poliisi poisti ruumisautossa olleen Palestiinan lipun. Lipun julkinen esittely on kielletty Israelissa.

51-vuotias naistoimittaja Abu Akleh oli Al Jazeera -kanavan pitkäaikainen työntekijä. Aklehin työnantajan, Al Jazeeran mukaan, Israelin joukot ampuivat Aklehin kuoliaaksi hänen raportoidessaan Jenin pakolaisleiriltä Länsirannalla. 

Aklehilla oli päällään press-tunnuksin varustettu luotiliivi ja hän seisoi muiden toimittajien joukossa.

Israel on syyttänyt kuolemasta palestiinalaisten asemiesten ampumia luoteja.

Lue myös:

    Uusimmat