Al Jazeeran toimittaja kuoli Israelin ratsiassa Länsirannalla – Väite: "Ammuttiin tahallaan ja kylmäverisesti", Israel kiistää

Al Jazeeran toimittaja Shireen Abu Aqleh on kuollut Israelin ratsiassa Länsirannalla tänään, mediayhtiö kertoo. Hän oli raportoimassa Jeninin pakolaisleirillä Länsirannalla, kun Israel teki sinne ratsian.

51-vuotias naistoimittaja Abu Aqleh oli Al Jazeera -kanavan pitkäaikainen työntekijä. Kanavan mukaan hänet ammuttiin "tahallaan" ja "kylmäverisesti", mutta Israel on kieltänyt tarkoituksellisesti tähdänneensä toimittajia.

Paikalla olleen AFP:n toimittajan mukaan Abu Aqlehilla oli yllään press-tunnuksin varustettu luotiliivi, josta hänet pystyttiin tunnistamaan toimittajaksi.

Israelin armeija vahvisti tehneensä keskiviikkoaamuna ratsian Jeniniin, jossa palestiinalaiset aseistautuneet ryhmät pitävät majaa Länsirannalla. Armeijan mukaan Israelin turvallisuusjoukkojen ja epäiltyjen välillä vaihdettiin laukauksia ja myös palestiinalaiset asemiehet ovat voineet surmata toimittajan.

–  Armeija ei tietenkään tähtää toimittajia, Israelin sotilasviranomainen kertoi AFP:lle.

–  Tapausta tutkitaan parhaillaan. Olemme ehdottaneet yhteistä selvitystä palestiinalaisten kanssa, hän sanoi.

Israelin pääministeri Naftali Bennett ilmoitti keskiviikkona, että israelilaisten keräämien tietojen mukaan "todennäköisesti" palestiinalaiset surmasivat toimittajan ampumalla "umpimähkäisesti".

Qatarin apulaisulkoministeri Lolwah Al Khater tuomitsi kuitenkin "Israelin valtionterrorismin" ja sanoi toimittajaa ammutun "päin kasvoja" siitä huolimatta, että tämä oli varustautunut toimittajan tunnuksin merkityillä liiveillä ja kypärällä.

Lue myös:

    Uusimmat