Israel väittää Gazan suurinta sairaalaa Hamasin komentokeskukseksi – palestiinalaiset kiistävät väitteen
Israel väittää Gazan suurinta sairaalaa Hamasin komentokeskukseksi, mutta palestiinalaiset kiistävät väitteen.
Israelin armeija on CNN:n mukaan väittänyt, että Gazan kaistan suurimmassa sairaalassa, Al Shifassa sijaitsisi Hamasin merkittävä komento- ja valvontakeskus. CNN uutisoi väitteen vaikuttavan merkittävältä yritykseltä valmistella yleistä mielipidettä ennen suurta maahyökkäystä Gazassa.
Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari syytti Hamasia raketti-iskujen ohjaamisesta ja Hamasin operaatioiden johtamisesta sairaalarakennuksen alla olevista bunkkereista. Nämä liittyvät hänen mukaansa Hamasin Gazan kaupungin alle kaivamaan tunneliverkostoon.
Hagari väitti Hamasin käyttävän muitakin Gazan sisällä sijaitsevia sairaaloita vastaavalla tavalla esittäessään tiedotusvälineille ilmakuvia, grafiikkaa ja äänitallenteita.
Hagari tarjosi CNN:n mukaan todisteeksi puhelun, jonka väitettiin olevan kahden gazalaisen välinen. Siinä keskusteltiin Hamasin päämajan sijaitsevan sairaalassa.
Hagari väitti, että Israelilla olisi enemmänkin todisteita, mutta joita hän ei vielä voinut julkistaa. Niitä oli Hagarin mukaan jaettu niin sanotun tiedusteluyhteisön kanssa, joka oli hänen mukaansa hyväksynyt Israelin väitteet.
CNN ei pystynyt välittömästi tarkistamaan esitetyn nauhoituksen aitoutta.
Palestiinalaiset kiistävät Israelin armeijan väitteet
Gazan terveysministeriön pääjohtaja Medhat Abbas kertoi CNN:n Eleni Giokosille, että Gazan sairaaloita "käytetään vain potilaiden hoitoon" eikä niitä käytetä "kenenkään piilottamiseen".
Myös Hamas torjui väitteen ja kehotti "YK:ta, arabimaita ja islamilaisia maita puuttumaan välittömästi asiaan ja lopettamaan hulluuden pommitukset ja terveydenhuoltojärjestelmän tuhoamisen".
Palestiinan parlamentin jäsen Mustafa Barghouti sanoi Israelin valehtelevan.
– He valehtelevat jatkuvasti oikeuttaakseen rikolliset teot siviiliväestöä vastaan, ja nyt he haluavat oikeuttaa sairaalassa olevien ihmisten kimppuun hyökkäämisen, hän sanoi brittimedia Sky Newsille.
Torstaina Maailman terveysjärjestön WHO:n edustaja kertoi CNN:lle, että yli kolmannes Gazan sairaaloista ja lähes kaksi kolmasosaa perusterveydenhuollon klinikoista on suljettu vihamielisyyksien aikeuttamien vahinkojen tai polttoaineen puutteen vuoksi.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää