Isäkuukausi ei kiinnosta – alueelliset erot suuria

Isien mukaantuloa pienen lapsen hoitoon on yritetty helpottaa erilaisilla etuuksilla, mutta edelleenkin vain harvat isät käyttävät niitä.

Esimerkiksi vain 27,7 prosenttia suomalaisisistä käyttää kuuden viikon mittaisen niin sanotun isäkuukauden, kun Ruotsissa mahdollisuuteen tarttuu noin puolet isistä.

Isäkuukautena isä saa noin 70 prosenttia palkastaan. Sen ehtona on, että isä käyttää osan vanhempainrahoista. Äidille ei makseta isäkuukauden ajalta vanhempainpäivärahaa. Isäkuukauden aikana äiti voi käydä palkkatyössä.

Yllättävää isäkuukausien käytössä on niiden jakautuminen eri alueiden välillä. Maakunnista Ahvenanmaa on selkeästi ykkösenä. Vähiten isäkuukautta hyödynnetään Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Suurissa kaupungeissa isäkuukausia pidetään Oulua lukuun ottamatta enemmän kuin Suomessa keskimäärin.

Perhetutkija Lassi Lainiala uskoo Ruotsin vaikutuksen selittävän isäkuukausien suosiota Ahvenanmaalla.

– Ruotsin vaikutus tekee jonkin verran, koska Ruotsissa isäkuukautta ja muitakin erilaisia isyysvapaita pidetään paljon. Isäkuukausissa on ollut trendinä se, että korkeasti koulutetut pitävät niitä herkemmin kuin matalasti koulutetut. Tämä selittää yleisyyttä suurissa kaupungeissa jonkin verran, sillä kaupungeissa on enemmän korkeasti koulutettuja ihmisiä.

Kuntakohtaisesti kaikkein vähiten isäkuukausia käytetään Parkanossa ja Alajärvellä.

Tukiviidakko monimutkainen

Isäkuukauden nihkeä käyttö voi perhetutkija Lainialan mukaan johtua myös tietämättömyydestä ja monimutkaisesta tukiviidakosta.

– Ainoa informaatio tulee Kelan kautta ja se tieto on hyvin monimutkaista. Jos ottaa vaikka isäkuukausisivun Kelan sivuilta auki, niin siinä saa vähän aikaa miettiä, että mitä tämä tarkoittaakaan.

Tuomisen mielestä isäkuukauden mahdollisuuden selvittäminen on vaivan väärti.

– Aika tavallaan pysähtyy lapsen kanssa. Yhtäkkiä ei ollutkaan kiire mihinkään, mutta silti ehdimme pojan kanssa tehdä erilaisia asioita. Päivämme koostuvat tavallisista asioista: puistoissa käynneistä, leikeistä ja kävelylenkeistä. Kerran olemme käyneet Korkeasaaressa. Se taitaa olla isäkuukauteni erikoisin juttu pojan kanssa, Tuominen nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat