Kun äiti alkoi muuttua pelokkaaksi ja riidan päätteeksi perhe lähti yöksi mummolaan tai äidin ystäville, teini-ikäinen Iina* aavisti, että kaikki ei ollut kunnossa. Pian vanhemmat erosivat ja isä alkoi vainota äitiä vuosien ajan.
Vaikka kesäyö olisi ollut tukahduttavan kuuma, teini-ikäinen Iina piti huoneen ikkunan suljettuna. Omakotitalossa asuivat äiti, vanhin tytär Iina ja nuorempia sisaruksia.
Ikkuna pysyi kiinni, sillä koskaan ei tiennyt, mitä yön aikana saattoi tapahtua.
Iina oli 13-vuotias, kun isä ja äiti erosivat. Ennen äidin ja isän eroamista kotona oli perheväkivaltaa. Iina uskoo, että pahimmat riidat tapahtuivat silloin, kun lapset eivät olleet näkemässä.
Riitoja oli usein ja äidin käytös alkoi muuttua pelokkaaksi.
– Jos isä nukkui, äiti vannotti meille, ettemme saaneet meluta ja herättää isää. Joskus riidan jälkeen äiti ja me lapset lähdimme yhdessä äidin ystävälle tai isovanhemmille yöksi. Vaikka olin nuori, aavistin ettei kaikki ollut kunnossa.
Kun ero lopulta tuli, isä alkoi vainota perhettä. Iina muistaa, että tilanne kärjistyi nopeasti eron jälkeen.
– Isä soitteli äidille ja uhkasi väkivallalla tai että hän tappaa. Joitain kertoja isä tuli meidän kodin oven taakse humalassa. Kerran hän sanoi, että hänellä on kirves mukana. Joskus aamulla herätessä auton renkaat oli puhkaistu, Iina kuvailee.
Useita lähestymiskieltoja
Joskus perhe valvoi koko yön, koska isä oli yrittänyt yöllä sisälle perheen kotiin. Poliisitkin kävivät, mutta ne eivät saaneet Iinaa tuntemaan oloaan turvallisemmaksi.
– Tuntui siltä, että poliisit vain kävivät ja se oli siinä. Joskus poliisi vei isän putkaan rauhoittumaan. Välillä isä oli ehtinyt jo lähteä eikä häntä löydetty.
Äiti hankki isälle useita lähestymiskieltoja. Ne rauhoittivat tilannetta välillä, mutta vainoaminen alkoi aina uudestaan. Vainoaminen jatkui aktiivisesti ainakin neljä vuotta. Tuossa ajassa Iina ehti kasvaa melkein täysi-ikäiseksi asti.
– Jos isä oli käynyt oven takana yöllä ja perhe oli valvonut, äiti monesti sanoi, ettei tarvitse lähteä kouluun. Mutta minä halusin aina mennä. Ajattelin, että siellä saan olla kuten kuka tahansa ja minun ei tarvitse murehtia mitään.