IS: Ex-kiekkoilija Hannu Pikkarainen kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta

Entinen jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen on tuomittu kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta, kertoo Ilta-Sanomat.

Raiskaus tehtiin 14. kesäkuuta 2020. Pikkarainen käytti uhrin uni- ja päihtymystilaa hyväkseen raiskatessaan uhrin tämän kotona jatkojen jälkeen. Uhri oli nukahtanut sängylle vaatteet päällään. Pikkarainen kiisti syytteet ja väitti yhdynnän tapahtuneen yhteisymmärryksessä.

Ilta-Sanomat kertoo, että Pikkarainen käytti oikeuden mukaan hyväkseen hänen ja uhrin välistä luottamussuhdetta, sillä hän oli uhrin perhetuttu.

Pikkarainen määrättiin maksamaan uhrille tuhansia euroja korvauksia tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Pikkarainen seurusteli noin vuoden hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehden kanssa. Suhde päätyi kuitenkin viime tammikuussa eroon.

Jos olet raiskattu, pahoinpidelty tai ryöstetty voit joutua odottamaan käsittelyä kolme vuotta –"Tilanne tulee vain entisestään pahenemaan" 5:51
Jos olet raiskattu, pahoinpidelty tai ryöstetty voit joutua odottamaan käsittelyä kolme vuotta – "Tilanne tulee vain entisestään pahenemaan."

Lue myös:

    Uusimmat