Iranin atomienergiajärjestö (IAEO) kertoi sunnuntaina, että maan Natanzin ydinlaitokseen on tehty terroristinen isku. Ilmoitus tuli tunteja sen jälkeen, kun oli kerrottu laitoksessa tapahtuneesta sähkökatkoksesta.
Natanzin laitoksen onnettomuus tuli vain päivä sen jälkeen, kun Iran oli ilmoittanut aloittavansa laitoksessa uraanin rikastamisen kehittyneillä sentrifugeilla.
IAEO:n johtaja Ali Akbar Salehi sanoi sunnuntaina, että hyökkäyksen takana olivat Iranin teollisen ja poliittisen kehityksen vastustajat, joiden tavoitteena on estää maan ydinteollisuuden kehittäminen. Salehi ei viitannut mihinkään yksittäiseen valtioon.
Israelilainen toimittaja Amichai Stein kirjoitti Twitterissä, että Natanzin laitokseen tehdyn iskun takana olisi Israelin tekemä kyber-hyökkäys. Stein ei esittänyt väitteelleen todisteita.
Iranin presidentti Hasan Ruhani oli lauantaina Natanzin laitoksella vihkimässä uudet sentrifugit käyttöön. Ruhani vakuutti tuolloin, että Iranin ydinohjelma on rauhanomainen.
Viime heinäkuussa Natanzin laitoksella tapahtui räjähdys ja Iranin viranomaiset syyttivät tekoa terroristien tekemäksi sabotaasiksi. Iranin ydinohjelma on kokenut vuosien saatossa takaiskuja, ja viime marraskuussa iranilainen ydinvoimatutkija Mohsen Fakhrizadeh sai surmansa, kun hänen autoaan vastaan hyökättiin moottoritiellä Iranin pääkaupungin Teheranin ulkopuolella.
Ydinsopimuksen jatkosta neuvotellaan WienissäIranin ydinsopimuksen jatkosta neuvotellaan parhaillaan Wienissä. Osapuolien mukaan tiistaina startanneet neuvottelut ovat alkaneet hyvin. Yhdysvallat ei osallistu neuvotteluihin suoraan, vaan EU:n välityksellä.
Yhdysvallat on vihjaillut olevansa valmis purkamaan Iraniin kohdistuvia pakotteita. Iran on korostanut, ettei se peräänny uraanin rikastamisestaan ennen kuin Yhdysvallat purkaa pakotteita.
Yhdysvallat irtautui ydinasesopimuksesta vuonna 2018 ex-presidentti Donald Trumpin johdolla. Nykyinen presidentti Joe Biden on puolestaan ilmaissut halunsa palata sopimukseen.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää