Intian liikkumiskielto astui voimaan – rajoitukset vaikuttavat jo kolmannekseen maailman ihmisistä

Jo kolmannes maailman väestöstä on määrätty joko täyteen tai osittaiseen liikkumiskieltoon koronaviruksen vuoksi.

Tästä päivästä lähtien myös Intian 1,3 miljardia asukasta on määrätty pysymään kotonaan. Määräys on voimassa kolme viikkoa.

Uutistoimisto AFP laskee, että Intian ilmoituksen jälkeen erilaiset liikkumisrajoitukset koskevat maailmassa yli 2,6:ta miljardia ihmistä.

Maailmanlaajuista koronavirustilannetta seuraavan Johns Hopkinsin yliopiston mukaan todettuja tartuntatapauksia on maailmassa jo yli 423  000. Viruksen tiedetään aiheuttaneen lähes 19  000 kuolemaa.

Kiellon rikkomisesta jopa kaksi vuotta vankeutta

Intiassa on toistaiseksi todettu vasta runsaat 500 koronatartuntaa ja kymmenkunta kuolemaa.

Pääministeri Narendra Modi ilmoitti koko maata koskevasta liikkumiskiellosta eilen. Kiellon rikkomisesta voi seurata jopa kaksi vuotta vankeutta.

–  Taloutemme joutuu maksamaan tästä, mutta pelastaaksemme perheenjäsenemme, tämä on kaikkien velvollisuus - jos näistä 21 päivästä ei suoriuduta, maa ja perheenne ottaa takapakkia 21 vuotta, Modi sanoi puheessaan.

Pääministerin puheen jälkeen ihmiset ryntäsivät hamstraamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Ruokakauppojen ja apteekkien ulkopuolelle muodostui pitkiä jonoja, ja paikoin poliisia tarvittiin pitämään tilanne hallinnassa.

Pääministeri Modi tviittasi, ettei syytä paniikkiin ole.

–  Välttämättömiä hyödykkeitä, lääkkeitä ynnä muita sellaisia riittää. Keskushallinto ja osavaltioiden hallinnot tekevät yhteistyötä varmistaakseen sen, Modi kirjoitti.

Lue myös:

    Uusimmat